Siirry sisältöön

74 hakutulosta

Lue lisää 9.11.2022 Energiatehokas ja suositusten mukainen lämpötila työpaikoilla Tarve tehostaa energiankäyttöä on saanut tänä syksynä monet yritykset ja kunnat tekemään energiansäästön toimenpiteitä. Sisälämpötilojen lasku työpaikalla on herättänyt myös pohdintaa työntekijöille sopivista lämpötiloista.
Asukkaiden energiankäyttö voi kasvattaa tai pienentää asuinkerrostalon energialaskua noin viidellä prosentilla.
Kilpailussa etsittiin innovatiivista ratkaisua, jolla voidaan todistettavasti saada aikaan kustannustehokas ratkaisu rakennuksen energiankäyttöön ja hiilijalanjälkeen tai omavaraisuuden parantamiseen.
Motivan verkkosivuille koottu varautumisaineisto on jaoteltu ennakoiviin toimenpiteisiin, lämmityskaudella toteutettaviin toimiin sekä huolto- ja ylläpitotöihin, jotka auttavat tehostamaan energiankäyttöä. Kesällä koti kuntoon ja energiatehokkaaksi Kesäkuukausien aikana koti kannattaa valmistella talven ja energiansäästön varalle.
Vantaalaisen perheen rintamiestaloon tehtiin kesällä energiatodistus, kun haluttiin selvittää vanhan, peruskorjaamattoman talon energiankäytön tehostamismahdollisuuksia. Energiatodistuksen laatija kävi vanhan talon läpi lattiasta kattoon ja kirjasi ylös omat havaintonsa ja ehdotuksensa talon tuleviin korjauksiin liittyen.
Sopimuksiin sitoutuneiden alojen energiankäyttö kattaa noin 60 prosenttia Suomen kokonaisenergiankulutuksesta ja mukaan liittyneiden kuntien asukasluku on jo 80 prosenttia Suomen asukasluvusta. Rakentamismääräykset ovat erityisen pitkävaikutteinen energiansäästötoimi. Suomen Ympäristökeskus (Syke) arvioi näiden säästövaikutukseksi 7,9 TWh vuodelle 2021.
Osakkaita puolestaan autetaan luomaan yhteinen näkemys taloyhtiön energiankäytöstä.
Katselmuksen käytännön toteutuksesta vastasi suunnittelutoimisto Elomaticin energia-asiantuntija Anssi Nevalainen , joka kertoo, että katselmuksen päätarkoitus oli saada kattava käsitys T-sairaalan energiankäytöstä ja antaa suosituksia erilaisten säätöjen optimoinnista. Lisäksi saatiin näkemystä suurempien energiainvestointien tueksi.
Lisätietoja: Motiva Oy asiantuntija Päivi Suur-Uski paivi.suur-uski@motiva.fi puh. 044 300 1369 www.motiva.fi/kesa Motivan valtakunnallinen energianeuvonta opastaa fiksuun energiankäyttöön. Asiantuntija vastaa Asiaa energiasta – Facebook-sivulla kuluttajien kysymyksiin.
Tehokkaalla energiankäytöllä yritykset kokivat saavuttavansa tuotannollisia ja toiminnallisia etuja. Pienentyneet energiakulut parantavat liiketoiminnan tulosta ja yrityksen kilpailukykyä. Energiatehokkuus on myös erottamaton osa yritysvastuuta ja tärkeä keino vähentää toiminnan ilmastovaikutuksia.