Siirry sisältöön

59 hakutulosta

EnergiaHelppi auttaa asukkaita energiankäyttöön ja -kulutukseen liittyvissä asioissa henkilökohtaisesti. Palvelusta saa apua esimerkiksi erilaisiin energiajärjestelmiin liittyen. Iin kunta on tehnyt ruohonjuuritason ilmastotyötä yhdessä kuntalaisten kanssa useassa hankkeessa.
Yhtä oikeaa vaihtoehtoa ei ole, vaan valinta on tehtävä aina kohteen sekä kohteen energiankäytön ja tarpeiden mukaan. Monesti investointikustannuksiltaan kalliimpi vaihtoehto tuo pienemmät energiakulut ja päinvastoin. Lämmitystapavaihtoehtojen vertailua voi tehdä Motivan lämmitystapojen vertailulaskurilla ja näin saada käsitystä investoinnista ja tulevista energiakuluista.
. – Tuomo Hurri, Sulzer Pumps Finland Oy Karhulan valimon uunikapasiteetti: 3 isoa ja 4 pientä maakaasukäyttöistä uunia, 3 sähköuunia Käyttölämpötilat: kaasu-uunit: n. 1100 °C, sähköuunit: 300-600 °C Lämpökäsittelyn kesto: 12 tunnista aina kolmesta kuuteen vuorokautta Uunien käyttö: uunit käytössä ympäri vuorokauden, viitenä päivänä viikossa Näin sulzer tehostaa uuniensa energiankäyttöä
On myös huomioitavaa, että esimerkiksi puutuoteteollisuuden pölynpoistoratkaisuissa suodatettu ilma saatetaan palauttaa takaisin tuotantotilaan, mikä onkin energiankäytön kannalta järkevää. Ilmaa saatetaan myös suodattaa 1 kierrättämällä ilmaa erillisten suodatinlaitteiden läpi.
Toimintatapojen muutosten jälkeen kannat‐ tavien energiankäyttöä tehostavien toimenpiteiden läpimenoaika lyheni puolella.  Uutta tehostamispotentiaalia löytääkseen ryhmä perusti useita osaprojekteja, jotka tuotti‐ vat jatkuvasti uusia energiantehostamisideoita. 
.................................................... 3  Sisällysluettelo ........................................................................................................................................ 4  1  2  3  4  5  4 Johdanto......................................................................................................................................... 5  1.1  Energiankäyttö
Paineilma-analyysin mittaukset Paineilma-analyysin aikana tehtävien mittausten tarkoituksena on luoda kokonaiskuva ja pohja paineilmajärjestelmän energiankäytön ja energiatehokkuuden arvioimiseksi sekä mahdollistaa johtopäätösten teko toiminnan tehostamiseksi.
Teollisuuslaitoksen sisäinen energiankäytön optimointi esim. pinch-analyysin avulla saattaa tuoda joitakin tehostamismahdollisuuksia. Tekniikan kehittyminen esim. lämpöpumpuissa ja ORC-tekniikassa on viime vuosina aikaansaanut lukuisia ylijäämälämmön hyödyntämistoteutuksia. Merkittävimpiä näistä ovat mm.
Kuvassa 39 on esitetty leipomouunin epäsuoran ja suoran lämmityksen vaikutus sen energiankäyttöön. Kuva 39.