Siirry sisältöön

51 hakutulosta

Ylijäämälämpöä on mahdollista muuttaa sähköksi erilaisten tekniikoiden avulla.
Laadukkaaseen toimitukseen kuuluu sähkö- ja rakennekuvat sekä suomen- tai ruotsinkielinen käyttöohje. Lisäksi laitteistolle on aina tehtävä käyttöönottotarkastus, jonka pöytäkirjan asentaja varmistaa allekirjoituksellaan.
Suunnitteilla on myös sähkön tuotanto uunien hukkalämmöstä.
Aineistoa kerättiin hankkeessa sähkö-, energia- ja talotekniikan ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoitustöiden avulla. Harjoitustyö laadittiin hankkeessa opiskelijoille kolmen ammattikorkeakoulun (Tampereen ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu) kanssa yhteistyönä.
Talvella 2022–2023 keskityttiin Astetta alemmas -kampanjassa nopeasti sähkön huippukulutukseen vaikuttavien energiansäästötoimenpiteiden toteuttamiseen. Näillä säästettiin energiaa yhteensä 4 TWh, mikä vastaa suuruusluokkana yli 80 prosenttia Helsingissä vuonna 2021 kulutetusta sähköstä. Kaiken lisäksi vältettiin sähkökatkot.
Kotitalouksissa voidaan älykkäällä lämmön joustokäytöllä vaikuttaa siihen, koska sähköä käytetään ja koska ei. Haasteena voi kuitenkin olla automatiikan yhdistäminen vanhemmissa taloissa käytössä olevaan tekniikkaan.
Taavetin tehtaan uunikapasiteetti: Yksi yhdistelmäkäyttöinen (maakaasu/sähkö) lasin sulatusuuni Käyttölämpötilat: noin 1000–1400 °C Uunin käyttö: uunit käytössä ympäri vuorokauden, 365 päivää vuodessa Näin J.M.
, - , 20–550 °C - Muottiuuni, panos esilämmitysuuni, 6kpl, sähkö, - , 300–500 °C - Jäähdytysuuni, jatkuva-aikainen jäähdytysuuni, 8 kpl, maakaasu ja sähkö, -, 20–550 °C Tehdyt ja suunnitellut toimet: • Vuonna 2014: Faktat oletuksien tilalle suunnittelun lähtökohdiksi: mittaukset ja nykytilanteen kartoitus, esiselvitykset ORC-voimalan ja hiukkassuodatuksen osalta. • Vuonna 2015: Pilottitestaukset
Seuraavassa esimerkkilaskennassa on verrattu lämpöpumpulla tuotettua energiaa kaukolämpöön ja sähköön. Kaukolämmön hintana on pidetty Energiateollisuus ry:n julkaisemaa painotettua keskiarvoa suurille rakennuksille. Hinta on 50,7 euroa/MWh (alv. 0 %). Sähkön hintana on käytetty 100 euroa/MWh.
Datakeskusten energiankulutus vahvassa kasvussa Datakeskusten osuus EU:n jäsenvaltioiden sähkön kysynnästä oli 2,7 prosenttia vuonna 2018. Niiden energiankulutuksen on kuitenkin ennustettu kasvavan merkittävällä tavalla, niin että se lisääntyisi 28 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, jolloin kulutus nousisi 98,5 terawattituntiin.