25 hakutulosta
Näytä hakutuloksia aihealueittain
Raportissa on esitetty yksityiskohtaisiin simulointeihin perustuvia tuloksia ominaisuuksiltaan erityyppisille ilma-ilmalämpöpumpuille erilaisen lämmöntarpeen omaaviin pientaloihin. Tarkasteltavina pientaloina olivat Cost optimal -hankkeessa esitellyt nykyistä rakentamistapaa edustava kaksikerroksinen pientalo ja vanhaa rakennuskantaa edustava yksikerroksinen pientalo.
Suomessa on viime vuosina rakennettu noin 7 000-8 000 pientaloa vuosittain. Näistä energiatehokkuudeltaan vähiten energiaa kuluttavaan A-energialuokkaan yltää noin 16 prosenttia ja B-energialuokkaa on kaikista uusista pientaloista noin 80 prosenttia.
Suunnittelussa on esimerkiksi syytä huomioida, että nykykäytännön mukaan maalämpöjärjestelmien sijoittaminen pohjavesialueille ei pääsääntöisesti ole mahdollista.
Rakennuttaja on yleensä tuleva pientalon omistaja ja asukas. Pääsuunnittelijan tehtävä on vastata suunnittelun kokonaisuudesta ja huolehtia siitä, että rakennus- ja erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden. Jokaisessa kohteessa tulee olla nimetty pääsuunnittelija.
Muutos helpottaa suurehkojen, enintään kaksikerroksisten hirsirakenteisten tai muiden massiivipuuseinäisten rakennusten suunnittelua ja mahdollistaa näkyviin jäävät puupinnat rakennusten sisällä. Samoin puujulkisivuja koskevia rakenteellisia vaatimuksia on eräiden rakennustyyppien osalta lievennetty.
Muutos helpottaa suurehkojen, enintään kaksikerroksisten hirsirakenteisten tai muiden massiivipuuseinäisten rakennusten suunnittelua ja mahdollistaa näkyviin jäävät puupinnat rakennusten sisällä. Samoin puujulkisivuja koskevia rakenteellisia vaatimuksia on eräiden rakennustyyppien osalta lievennetty.
Kompressorien äänihaitat voi jäädä huomioimatta suunnittelussa ja aiheuttaa paljon hankalia lisätöitä.
. ◆ Pankki rahoittaa energiaremontin ja palveluntarjoaja vastaa remontin suunnittelusta, toteutuksesta ja jälkiseurannasta.
Suunnitteluarvoja käyttäen E-luvun laskeminen ohjaisi rakennuksen energiatehokkuuden suunnittelua.
Vertailu toteutettu kaukolämmitteiselle pientalolle (KL 2012), maalämpöä käyttävälle pientalolle (ML 2012) sekä suoraa sähkölämmitystä käyttävälle pientalolle (SS 2012).