Siirry sisältöön

15 hakutulosta

Puhdistamiseen kuluu merkittävästi energiaa ja aikaa sekä siitä syntyy jätettä ja jätevettä, joiden käsittelyyn kohdistuu huomattavasti resursseja. Työpajojen tuloksena syntyi yhteensä 42 toimenpide-ehdotusta, joista 14 oli vietävissä lyhyellä viiveellä käytäntöön.
Jos tämä ei onnistu, täytyy valmistella jäte uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen ja jos jätettä ei pystytä hyödyntämään materiaalina, se tulisi hyödyntää energiana.
Jäätynyt kaivo sulaa ajan kuluessa, kun kompressori pysäytetään ja maaliuospumppu jätetään käyntiin. Kaivon jäätyminen ei yleensä aiheuta teknisiä ongelmia lämpöpumpulle. Vesistöasennuksen erityispiirteitä Vesistöasennusta kannattaa harkita, jos etäisyys rakennuksesta vesistöön on alle 50 metriä eikä kaivuureitille osu hankalaa maastoa ja suuria korkeuseroja.
KIERRÄTYSPOLTTOAINEET Energiajae Energiakäyttöä varten syntypaikalla lajiteltu polttokelpoinen jäte. Jäte Jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut, aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä.
Pinojen pystyssä pysymisen kannalta voi olla syytä tehdä pinot pareittain, jolloin pinoparin ympärille jätetään vapaata tilaa noin metrin verran. Vierekkäisten pinojen väliin jätetään parinkymmenen sentin väli ja pinot sidotaan toisiinsa sidepuilla. Sidepuut ovat ohuita puita, jotka yltävät molempien pinojen sisään. Niitä tarvitaan parin metrin välein.
Suunnittelussa ei välttämättä oteta huomioon valitun eristeratkaisun toimivuutta määrätyissä olosuhteissa, ja ennen kaikkea huomiotta jätetään eristyksen toimivuus koko laitoksen elinkaaren aikana. Ecofys:n (1 raportin mukaan yksi suunnittelun ongelma on, että eristys otetaan huomioon vasta aivan suunnittelun loppupuolella.
Puujakeessa jätettä syntyi 26,7 tonnia ja rakennusjakeessa 20,2 tonnia. Rakennusjakeeseen kuuluu purkamisessa syntyvää sekalaista jätettä, joka ei kuulu metalli- eikä puujakeeseen. Huomattava osa on betonia ja muita rakennusmateriaaleja.
Hirsitaloissa ikkunan yläpuolelle jätetään riittävä painumavara, joka täytetään mineraalivillalla. Painumavaran kohdalle seinän sisäpintaan kiinnitetään ilmansulkukalvokaista, esimerkiksi höyrynsulkumuovi. Kaista kiertää ikkunan ympäri. Käytetyn kaistan tulee olla niin joustava/löysästi asennettu, että se pysyy ehjänä rakenteen painuessa.
Analyysissä  ja  ra‐ portista jätetään pois ne alakohdat, joiden käsittely ei ole voimalaitostyypistä johtuen järkevää.  6. Täydentävät analyysit ja kehittämiskohteet  Raporttiin kirjataan täydentävät analyysiehdotukset, niiden alustavasti arvioidut vaikutukset sekä ehdotettu to‐ teuttamisjärjestys. 
Nykyinen jäähdytysjärjestelmä jätetään edelleen käyttökuntoon mahdollisten ORC-laitteiston käyttöhäiriöiden varalta. 47 Lämpönielu Kun ylijäämälämmönlähde on jo ennen ORC-prosessia valmiiksi matalassa lämpötilassa, ORCprosessin jäähdytyslämpöä ei voida enää hyödyntää missään. Tarvittava jäähdytys saadaan aikaan käyttäen jokivettä.