Siirry sisältöön

124 hakutulosta

Teollisuus Vuonna 2022 teollisuuden energiankäyttö Suomessa oli 126 TWh eli noin 44 % loppukäytöstä. Teollisuuden sähkönkulutus oli 36 TWh. Metsäteollisuuden osuus teollisuuden energiankäytöstä on noin 58 %, kemianteollisuuden 17 % ja metallinjalostuksen 14 %. Teollisuuden energian loppukäyttö väheni 17 % ajanjaksolla 2000–2022.
Energiankäytön tehostamissuunnitelma kohdistuu Kuopiossa sekä omaan henkilöstöön että kaupungissa toimiviin pk-yrityksiin. Hankkeen toteutuksesta vastaa Kuopion kaupungin ympäristökeskus. Sen lisäksi ohjausryhmään kuuluvat Kuopion Energia, Kuopion kaupungin tilakeskus, Jätekukko Oy sekä Motiva Oy.
Testauksen yhteydessä energiatehokkuuden ammattilainen käy Motivassa kehitetyn mallin mukaisesti systemaattisesti läpi kohteen energiankäytön ja siihen vaikuttavien järjestelmien ja laitteiden nykytilan. Testaustyön lopputuloksena syntyy kohteelle toimenpide-ehdotukset energiankäytön tehostamiseksi sekä energiakustannusten ja CO 2 -päästöjen vähentämiseksi.
Sepa Oy Ensimmäisenä esimerkkikohteena on kattoristikoita ja muita puurakenteita valmistava Sepa Oy, joka teetti tuotantolaitoksen energiankäyttöön keskittyvän täsmäkatselmuksen energianhinnan kallistumisen myötä.
Koska energiankäytön kustannukset eivät kohdistu suoraan tilojen käyttäjille, he eivät välttämättä osaa ajatella oman toimintansa vaikutusta rakennuksen energiakäyttöön. Siksi tilojen käyttäjiä on hyvä muistuttaa vastuullisesta energiankäytöstä.
Myös sauna- ja pesutiloista löytyy usein energiankäytön tehostamismahdollisuuksia. Keskimääräinen energiansäästötoimien kustannussäästö on 9 prosenttia. Motivan SlideShare: Energiakatselmus kannattaa – säästöjä kunnille ja pk-yrityksille from Motiva
Koulut ja oppilaitokset Koulujen energiankäytössä on mahdollista saavuttaa merkittäviä säästöjä tehostamalla ilta- ja viikonloppukäytön energiatehokkuutta. Energiakatselmuksissa on löydetty keskimäärin 13 prosentin suuruiset kustannussäästöt. Energiansäästöä on mahdollista saada niin sähkön-, lämmön- kuin vedenkulutuksessakin.
kuukausittain (kaukolämpö, sähkö) ja perus- ja tehomaksujen perusteeseen (kaukolämpö, sähkö) – energiankäyttöä arvioitaessa on otettava huomioon, että ilmanvaihdon ilmavirrat muuttuvat lähtötilanteesta ja että lämmitysjärjestelmä on lähtötilanteessa epätasapainossa taloudelliset vaikutukset – arvio investointikustannuksista kokonaisuudessaan – arvio vaikutuksista energiakustannuksiin
Kiinteistö- ja palveluala Lisätietoa kiinteistöjen energiatehokkuudesta: Kiinteistön energiankäyttö Energiatehokas ammattikeittiö Energiatehokas hiihtokeskus Ilmavirtojen säädöt ja tarkastukset palvelukiinteistöissä -opas Kiinteistöjen latauspisteet kuntoon Kiinteistön energiatehokkaat sähkötekniset ratkaisut Lämpöpumppujen huolto-ohje Paranna ja ylläpidä loma-asumisen energiatehokkuutta
Tarkastelu edellytetään tehtäväksi, mutta laajuus ja yksityiskohtaisuus voidaan päättää kohde‐ kohtaisesti.    4.2.1 LVI‐järjestelmät  Tekstissä analysoidaan voimalaitoksen LVI‐järjestelmät ja raportoidaan niiden energiankäytön merkitys ja ener‐ giatehokkuus.