Siirry sisältöön

68 hakutulosta

Energiainventaariolistat puutuoteteollisuudelle Motiva on julkaisut puutuoteteollisuuden yrityksille energiainventaariolistat, jotka auttavat selvittämään energiankäytön tehostamismahdollisuudet tuotannossa, käyttöhyödykkeissä ja kiinteistötekniikassa. Omat erilliset energiainventaariolistat on laadittu: sahoille, levytehtaille ja muille puutuoteteollisuuden tuotantolaitoksille.
Hankkeessa kerätty tieto ja kokemukset koottiin tietopaketiksi, joka sisältää ohjeistuksen ja hyviä käytännön esimerkkejä miten eri käyttötarkoitusta palvelevien teollisuusuunien energiankäyttöä voi tehostaa. Verkossa saatavilla oleva aineisto palvelee erityisesti uuneja käyttävien teollisuusyritysten tuotantohenkilöstöä. Hanke käynnistyi vuonna 2013 ja päättyi vuonna 2015.
Sen avulla suuri yritys voi selvittää energiankäyttönsä tehostamista, uusiutuvan energian käytön lisäämistä tai energiankäytön muuttamista vähähiiliseksi. Lue lisää
KYTE-analyysin voi toteuttaa joko omana erillisenä tarkasteluna tai osana energiakatselmusta, jossa tarkastellaan koko kiinteistön energiankäyttöä. Motivan mallin mukaisen energiakatselmuksen toteuttamiseen on mahdollista saada valtion tukea. Katselmustukea ei voi saada pakollisiin suurten yritysten energiakatselmuksiin.
Lue lisää 5.10.2023 Energiankäytön uusi aika Fokus-podcastimme on palannut keskustelemaan vierailevien päättäjien kanssa kestävän kehityksen haasteista ja mahdollisuuksista. Lue lisää
Sisältää lain edellyttämät tiedot energiankäytöstä. Kannattaa valjastaa energiatehokkuuden parantamiseen ja energiakulujen hillitsemiseen yrityksessä. Millaisia yrityksiä lakisääteinen velvoite koskee?
Energiansäästöviikko jatkoi Astetta alemmas -kampanjan asialla Energiansäästöviikolla keskityttiin energiankäytön uuteen aikaan, jolloin energiaa riittää kaikkeen käyttöön, mutta hinta vaihtelee. Viikon aikana haluttiin viestiä erityisesti sitä, että moderni on energiansäästö on yhä enemmän oikea-aikaista sähkönkäyttöä ja kulutuksen siirtämistä.
LISÄTIETOJA Tomi Kiuru johtava asiantuntija tomi.kiuru@motiva.fi puh. 050 301 7029 Teksti: Motiva Oy | Ulkoasu: Jukka Luoma | 10/2020 Tehostamismahdollisuuksia Motivan ja teollisuuden yhteishankkeessa selvitettiin Suomen teollisuuden puhallin- ja pumppausjärjestelmien energiankäytön tehostamismahdollisuuksia.
LISÄTIETOJA Tomi Kiuru johtava asiantuntija tomi.kiuru@motiva.fi puh. 050 301 7029 Teksti: Motiva Oy | Ulkoasu: Jukka Luoma | 10/2020 Tehostamismahdollisuuksia Motivan ja teollisuuden yhteishankkeessa selvitettiin Suomen teollisuuden puhallin- ja pumppausjärjestelmien energiankäytön tehostamismahdollisuuksia.
Ylijäämälämmön talteenotto ja hyödyntäminen on kannattavaa, sillä se parantaa energiankäytön tehokkuutta sekä vähentää polttoaineiden tarvetta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Teollisuudessa lämpöä on mahdollista saada talteen prosessi- ja savukaasuista, jäte- ja jäähdytysvesistä sekä poistohöyryistä.