Siirry sisältöön

295 hakutulosta

Sähkön osuus lisääntyy kaupunkiajossa, jossa jarrutusenergiaa voidaan kierrättää. Sarjahybridissä sähkömoottorilla hoidetaan auton vetävän akselin pyörittäminen, ja polttomoottori on valjastettu kokonaan sähkön tuottamiseen. Sarjahybridissä polttomoottorin sijoittaminen on vapaampaa, sillä sen ei tarvitse olla mekaanisesti yhteydessä vetäviin pyöriin.
Lämmityssähkön kulutus sisältää suoraan sähkölämmitykseen käytetyn sähkön lisäksi lämpöpumppujen käyttämän sähkön.
Sähkö – marginaaliperusteinen päästökerroin Arvioitaessa energiansäästötoimenpiteen kulutusmuutoksen vaikutusta hiilidioksidipäästöihin voidaan sähkölle käyttää Suomen keskimääräisen sähkönhankinnan CO 2 -päästökertoimen rinnalla myös marginaaliperusteista päästökerrointa. Sähkön marginaaliperusteista kerrointa käytetään lähinnä Suomen kansainvälisissä raportoinneissa.
pientuotanto (Energiateollisuus ry) Informaatiota sähköisen talotekniikan alalle: sähköala.fi Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL Sähkön hintavertailu
Aggregaatti on laite, joka tuottaa sähköä esimerkiksi bensiini- tai dieselmoottorilla. Aggregaatilla voidaan tuottaa sekä tasa- että vaihtosähköä eri jännitetasoilla.
Energiayhteisöjä voi muodostua eri energiamuotojen ympärille (sähkö, lämpö, kaasu, polttoaineet). Näillä verkkosivuilla käsitellään vain sähkön tuotantoon ja jakeluun liittyviä energiayhteisöjä. Taloyhtiöt ovat nousemassa keskeisiksi energiayhteisötoimijoiksi.
Energiajärjestelmä akustolla ilman aggregaattia Jos energiajärjestelmään kuuluu akusto muttei aggregaattia, aurinkopaneeleja ja akustoa on oltava riittävästi kattamaan sähköntarve vuorokaudenajasta riippumatta (energiaomavaraisuus sähkön osalta).
Yhtiökokouspäätöksen pohjaksi on hyvä esittää hyvityslaskennassa käytettävä tuotetun sähkön jakoperuste osakkaille (osakeomistusten suhteessa) ja sähköverkkoon myytävän sähkön käsittelytapa (SMA- tai SMB-jakotapa). Taloyhtiön hallitus päättää lisäksi energiayhteisöä edustavan yhteyshenkilön, joka hoitaa tiedonvälityksen jakeluverkonhaltijan kanssa. 2.
Taulukko 7 esittää yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon päästöt. Taulukko 7. Yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon päästöt (tonneja/vuosi).