Siirry sisältöön

15 hakutulosta

Huber Finland Oy:n Taavetin tehdasta sulatusuunin energiankäytön hallinnassa. Myös uuniin ja lämmön talteenottoyksikköön tehtyjen parannusten ja osaavan henkilöstön ansiosta uuni kuluttaa aiempaa vähemmän energiaa. Uunin ovat yli kolmannes Suomen toimintojen kokonaisenergiansäästöstä.
Käyttäjien asumis- ja vedenkäyttötottumukset, rakennuksen vaippa, ilmavaihto, lämmitysjärjestelmän ajantasaisuus esimerkiksi vaikuttavat ratkaisevasti energiankäyttöön. Aineisto on suunnattu sekä kiinteistön ylläpitäjille että asukkaille. Julkaisu on saatavilla vain sähköisesti.
Energiankäytön kannalta lämmitysverkoston epätasapaino ja siitä aiheutuvat suuret lämpötilaerot rakennuksen eri osissa aiheuttavat turhan kulutuksen lisäksi huonot asuinolosuhteet.
Harjoitustyötä on toteutettu reilun viiden vuoden ajan, ja sen avulla on kerätty onnistuneesti hyödyllistä tietoa kuluttaja-asiakkaiden osaamisesta, ymmärryksestä ja kiinnostuksesta kodin energiankäyttöön ja uusien ratkaisujen käyttöönottoon. Lisäksi on saatu tarkempaa tietoa kotien laitekannasta.
On myös huomioitavaa, että esimerkiksi puutuoteteollisuuden pölynpoistoratkaisuissa suodatettu ilma saatetaan palauttaa takaisin tuotantotilaan, mikä onkin energiankäytön kannalta järkevää. Ilmaa saatetaan myös suodattaa 1 kierrättämällä ilmaa erillisten suodatinlaitteiden läpi.