Siirry sisältöön

181 hakutulosta

Esimerkkejä energiaremonteista Näillä sivuilla esitellään esimerkkejä taloyhtiöissä toteutetuista remonteista, joissa on merkittävästi parannettu energiatehokkuutta ja lisätty uusiutuvan energiankäyttöä. Lisäksi esitellään kerrostalokohteisiin monitavoiteoptimointi-menetelmällä laadittujen energiaselvitysten tuloksia.
Energiatehokkuuden jatkuva parantaminen edellyttää: Oman energiankäytön tuntemista ja seurantaa. Tietoa omista energiansäästömahdollisuuksista. Teknis-taloudellisesti kannattavien energiatehokkuustoimien määrittämistä ja toteuttamista. Energiatehokkuuden ottamista huomioon toimintatavoissa, investoinneissa ja hankinnoissa. Energianhankinnan eri mahdollisuuksien tuntemista.
Motiva Services Autamme asiakkaitamme saavuttamaan kestävyystavoitteet edistämällä kiertotaloutta ja kestävää energiankäyttöä sekä tukemalla ilmastojohtamista. Palveluksessamme on yli 60 kestävän kehityksen asiantuntijaa. Laajalla substanssi- ja menetelmäosaamisellamme tuemme eri sektoreiden uudistumista ja matkaa kohti kestävää tulevaisuutta.
Myös maakuntien ja alueiden strategiassa voi määrittää esimerkiksi sen, että toimija antaa erilaisia sitoumuksia muun muassa uusiutuvaan energiankäyttöön, energiatehokkuuteen, hiilineutraaliuteen tai resurssiviisauteen liittyen. Laaja-alaisimpia sitoumuksia ovat esimerkiksi kuntien energiatehokkuussopimus, Hinku ja Fisu.
Lue lisää Tiedotteet 1.10.2024 TEM, EV ja Motiva: Yritysten ja kuntien vuotuinen energiankäyttö tehostunut 15 TWh Energiatehokkuussopimuksiin liittyneet yritykset, kunnat ja kuntayhtymät ovat vuosina 2017–2023 tehneet yhteensä yli 27 000 toimenpidettä, jotka tehostavat vuosittaista energiankäyttöä noin 14,8 terawattituntia (TWh).
Muut energiatehokkuustoimet vesihuoltolaitoksilla Tehosta vesihuoltolaitoksen energiankäyttöä vinkkiemme avulla: Aurinkosähkö vesihuoltolaitoksilla Energiatuki ja sen hakeminen Vesilaitoskiinteistön energiatehokkuus Vesihuoltolaitosten energiatehokkuus tulevaisuudessa Lämmöntalteenotto vesihuoltolaitoksilla Energianhallinta: Mittarointi Energianhallinta: Seuranta ja analysointi Energianhallinta
Energiakustannukset alas täsmäkatselmuksella Aika: 16.2.2022 Täsmäkatselmus mahdollistaa pk-yrityksille, seurakunnille ja säätiöille joustavan tavan selvittää valtion tuella oman energiankäyttönsä tehostamista. Webinaarissa kuultiin, miten täsmäkatselmuksesta voidaan hyötyä ja mitkä olivat katselmuksen toteuttaneen yrityksen kokemukset. Esitykset: 1.
Selkeät yhteiset tavoitteet, tieto muutoksista kertyvistä hyödyistä ja mielekkäät kannustimet vauhdittavat energiankäytön tehostamista. Varmista, että kaikilla työntekijöillä on tietoa, taitoa ja välineitä työskennellä energiaa säästävästi. Muista perehdyttää uudet tiimin jäsenet huolellisesti keittiön energiapiheille tavoille.
Alkuvaiheessa seurantapalavereja kannattaa pitää useammin ja jatkossa esimerkiksi kerran vuodessa käydä läpi olennaisimmat energiankäyttöön vaikuttavat asiat. Energiakatselmus voidaan uusia tai päivittää, kun edellisestä katselmuksesta on kulunut kolme vuotta.