67 hakutulosta
Näytä hakutuloksia aihealueittain
Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen jälkeen periaatteessa vain kaupunkikuvaan tai ympäristöön merkittävästi vaikuttavan aurinkopaneelin tai -keräimen asentaminen tai rakentaminen vaatisi toimenpideluvan. Poikkeuksena ovat muun muassa suojellut rakennukset, minkä lisäksi myös suuret järjestelmät voivat edellyttää esimerkiksi rakennusluvan.
Vastaava työnjohtaja valvoo ja ohjaa rakentamista niin, että rakentaminen tapahtuu ammattitaitoisesti. Vastaavalta työnjohtajalta vaaditaan ennen kaikkea hyvää kokemusta rakentamisesta. Sähkösuunnittelija Sähkösuunnittelija vastaa talon sähkösuunnitelmista ja niiden määräystenmukaisuudesta.
Suomen ensimmäisen biohiilen koetehtaan rakentaminen Mikkeliin käynnistyi vuoden 2013 loppupuolella. Uusilla asuinalueilla, joissa rakennukset ovat hyvin energiatehokkaita, lämmön tarve on pieni. Perinteinen kaukolämpöverkko on tällaisille alueille suhteellisen kallis rakentaa.
Yhteistyön rakentaminen ja verkostojen johtaminen Yhdistämme toimijat laajemman vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Luotsaamme verkostoja ja yhteistyöryhmiä toimimaan yhteisten tavoitteiden eteen. Valtionyhtiönä olemme puolueeton yhteistyön rakentaja. Uudet kestävyyttä edistävät ratkaisut syntyvät usein laajoissa verkostomaisissa ja tavoitteellisissa yhteistyörakenteissa.
Nyt näkee selvästi, laajassa kuvassa, että vaikka rakentaminen sakkaa, niin energia- ja energiatehokkuuspuolella työmäärä kasvaa kokoajan. Kiinteistöjä pitää remontoida ja uudistaa.
Keräimen rakentaminen katolla poistaa vesikatteen ja keräintelineiden asennukset ja vähentää katolla tehtäviä putkitöitä. Alustan suuntaus ei välttämättä aina ole optimaalinen, mutta se voidaan korvata lisäämällä pinta-alaa. Paikalla rakennettava integroitava keräin pitää rakentaa kuivissa olosuhteissa.
Työkone- ja kuljetuskalustohankinnoissa elinkaarikustannusten tarkastelu kannattaa Ympäristöystävällisempi autokanta kotihoitopalveluille HSL:n sähköbussihankinta HKL hankki energiatehokkaita kotimaisia Artic-raitiovaunuja Vaasan kaupungin biokaasubussihankinta luo markkinoita puhtaalle teknologialle Siuntion joukkoliikenne- ja kuljetuspalveluhankinta Kiinteistöt, kiinteistöpalvelut ja rakentaminen
Hankkeeseen sisältyivät monitoimitalon suunnittelu, paikalla olleiden vanhojen rakennusten purkaminen sekä monitoimitalon rakentaminen. Lemminkäinen PPP Oy vastaa monitoimitalon hoidosta, ylläpidosta, käyttäjäpalveluista ja sopimuksen aikaisista perusparannuksista seuraavat 25 vuotta aina vuoteen 2039 asti.