Siirry sisältöön

277 hakutulosta

Tällaisella järjestelmällä voidaan tuottaa vuodessa noin 4 000–4 500 kWh sähköä varjottomassa sijainnissa. Saatavan sähkön määrä riippuu muun muassa paneelien suuntauksesta, kallistuksesta, varjostuksista, maantieteellisestä sijainnista ja tarkasteluvuoden sääolosuhteista.
Valaistus entistä vahvemmin lediin EU:n ekosuunnitteluasetus tiukentaa lamppujen ekosuunnitteluvaatimuksia ja Euroopan unionin RoHS1-direktiivi rajoittaa tiettyjen vaarallisten aineiden käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa.
Omista kokemuksistaan ovat sivustolla kertomassa myös muut erialoilla työskentelevät tekijät. ”Ilmastonmuutos ja energiamurros muuttavat yhteiskuntaa ja sähköalaa paljon, kun hiilineutraali uusiutuva sähkö korvaa vanhat tuotantotavat”, sanoo toimitusjohtaja Kai Puustinen Sähkö- ja teleurakoitsijaliitosta ja jatkaa: ”Uusien teknologioiden yleistyminen tarkoittaa, että tekijöitä tarvitaan
Laadukkaaseen toimitukseen kuuluu sähkö- ja rakennekuvat sekä suomen- tai ruotsinkielinen käyttöohje. Lisäksi laitteistolle on aina tehtävä käyttöönottotarkastus, jonka pöytäkirjan asentaja varmistaa allekirjoituksellaan.
Voimalaitoksen yhteyteen rakennettavan sähkövaraston avulla yritys voi osallistua sähkön reservimarkkinoille. Utajärven Solarpark Oy:lle myönnettiin 13 271 189 euroa aurinkosähkövoimalaitoksen investointiin Utajärvelle. Voimala rakennetaan käytöstä poistetulle turvetuotantoalueelle.
Toimistorakennuksen energiakatselmus Toimistorakennusten energiakatselmuksissa on löydetty merkittäviä säästömahdollisuuksia sähkön-, lämmön- ja vedenkulutuksessa. Energiansäästötoimilla on säästetty energiakuluja keskimäärin 15 prosenttia. Motivan SlideShare: Energiakatselmus kannattaa – säästöjä kunnille ja pk-yrityksille from Motiva
PK-teollisuus Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tehdyissä energiakatselmuksissa on löydetty merkittäviä säästömahdollisuuksia sähkön-, lämmön- ja vedenkulutuksessa. Energiakatselmuksissa havaittujen säästötoimien kustannussäästö on ollut keskimäärin 16 prosenttia. Motivan SlideShare: Energiakatselmus kannattaa – säästöjä kunnille ja pk-yrityksille from Motiva
Energiansäästöä on mahdollista saada niin sähkön-, lämmön- kuin vedenkulutuksessakin. Motivan SlideShare: Energiakatselmus kannattaa – säästöjä kunnille ja pk-yrityksille from Motiva
Lue lisää 14.12.2023 Fiksu kiinteistön omistaja joustaa ja optimoi Tulevaisuudessa energiajärjestelmän arvioidaan perustuvan ennen muuta sähköön, joka tuotetaan pääasiassa aurinko- ja tuulivoimalla. Sähköistymisen rinnalla toinen suuri trendi on sektori-integraatio eli sähkö-, lämpö- ja polttoainejärjestelmien yhdistyminen yhdeksi energiajärjestelmäksi.
Kulutus ja kustannukset kuriin Lämmityksen, sähkön ja veden kulutustietojen seuraaminen on todella tärkeää kaikille kiinteistön omistajille, ja seuranta kannattaa aloittaa heti lämmityskauden alkaessa. Kulutustietoja seuraamalla voidaan havaita ongelma, joka ei muuten paljastuisi edes järjestelmän testaamisella.