Siirry sisältöön

413 hakutulosta

Fossiilisia polttoaineita korvaavan teknologian hinta sekä lämmityksen ja sähkön tuotantoon liittyen myös asumismuoto ovat keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat sähköistymisen oikeudenmukaisuuteen. Pääsääntöisesti uusien teknologioiden hinta laskee niiden yleistyessä.
Omakotikäytössä noin 2 kW:n tuulivoimala voi hyvätuulisella paikalla tuottaa jopa puolet omakotitalon valaistukseen ja laitteisiin kuluvasta sähköstä, lämmitystä lukuun ottamatta. Isommat tuulivoimalat, 4–10 kW, voivat tuottaa hyvätuulisella paikalla ja korkealle sijoitettuna omakotitalon kaiken valaistukseen ja laitteisiin kuluvan sähkön sekä osan lämmitysenergiatarpeesta.
Yksittäinen kodinkone voi ohjata toimintaansa energianhinnan perusteella, ja vettä käyttävät laitteet pystyvät optimoimaan sähkön- ja vedenkulutuksen veden lämpötilan tai pörssisähkön hinnan perusteella. Myös viihde-elektroniikan laitteita voidaan ohjata vastaavin keinoin.
Ostosähköä tarvitaan 26 kWh/brm 2 ja lisäksi aurinkopaneeleilla tuotetaan omaa sähköä 0,4 kWh/brm 2 . Palvelutalon käyttövaiheen ostoenergiankulutus on sekä sähkön että lämmön ostoenergian osalta noin 50 prosenttia pienempi verrattuna normaaliin, uuteen rakentamismääräyskokoelman mukaisen minimitason täyttävään asuinkerrostaloon.
Sähkön painottaminen on sikäli ymmärrettävää, että rakennukset sähköistyvät jatkuvasti. Lämpöä tuotetaan yhä enemmän lämpöpumpuilla, valaistus on jo kauan sitten siirtynyt päreistä hehkulampun kautta ledeihin ja sähköinen liikkuminen yleistyy jatkuvasti. Myös talotekniikka, kuten ilmanvaihto ja viilennys, vaativat toimiakseen sähköä.
Vuonna 2019 annetun lain mukaisesti kivihiilen käyttö Suomessa on kielletty sähkön- tai lämmöntuotannon polttoaineena 1.5.2029 alkaen. Hallitusohjelman mukaan kivihiilestä viimeistään vuonna 2025 luopuvien energiayhtiöiden kivihiiltä korvaavia investointeja tuetaan erillisellä kannustimella.
Sähkön käyttöä halutaan tehostaa Tuukkanen kertoo, että myös kaukolämpöä koskeva syväselvitys oli onnistunut, vaikka se ei johtanut suoriin toimenpiteisiin. Se osoitti, että keinoja energiatehokkuuden lisäämiseksi kannattaa etsiä toisaalta. – Haluamme nyt tehostaa erityisesti sähkön käyttöä. Kartoitamme esimerkiksi mahdollisuuksia perustaa Vuosaareen aurinkovoimala.
Suomen omavaraisuusaste sähkön osalta kasvoi merkittävästi vuonna 2023, sähkön nettotuonnin vähentyessä murto-osaan edellisvuodesta. Kotimaisesta sähkön tuotannosta ydinvoiman, tuulivoiman ja vesivoiman määrät kasvoivat eniten. Fossiilisia polttoaineita kulutettiin vuodentakaista vähemmän, mikä näkyi myös hiilidioksidipäästöjen laskuna.
) ja perus- ja tehomaksujen perusteeseen (kaukolämpö, sähkö) – energiankäyttöä arvioitaessa on otettava huomioon, että ilmanvaihdon ilmavirrat muuttuvat lähtötilanteesta ja että lämmitysjärjestelmä on lähtötilanteessa epätasapainossa taloudelliset vaikutukset – arvio investointikustannuksista kokonaisuudessaan – arvio vaikutuksista energiakustannuksiin eri energialähteisiin jaoteltuna
Sähkön hankinta ja kulutus Tietoa sähkön hankinnan lähteistä sekä kulutuksesta eri sektoreilla. Hiilidioksidipäästöt Energiasektorin kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet, mutta sillä on edelleen merkittävä rooli Suomen kokonaispäästöjä tarkasteltaessa.