Siirry sisältöön

105 hakutulosta

Energiatehokkuusinvestoinnit katetaan palvelukauden aikaisilla energiansäästöillä. Jos hankkeeseen sisällytetään energiateknisten järjestelmien uusimista tai korjaamista, säästörahoituksen lisäksi hankkeeseen voi sisältyä asiakkaan omarahoitusosuus, jotta palvelukauden pituus säilyy kohtuullisena.
Laitteiden puhdistus- ja kunnossapitoautomatiikan hyödyntäminen on tärkeää laadun ja energiansäästön kannalta.
Hankkeen pääteemoja olivat muun muassa energiansäästö ja energiamuodot, ekotehokkuus, ilmastonmuutokseen vaikuttaminen, vesien ja pohjavesien suojelu, veden käytön tarkkailu, jätteensynnyn ehkäiseminen sekä kulttuuri- ja lähiympäristön vaaliminen.
Energiansäästön palvelussa, josta toisinaan käytetään englanninkielestä lainattua ESCO-lyhennettä (Energy Service Company), ulkopuolinen palvelun tarjoaja toteuttaa energiankäyttöä tehostavat toimenpiteet ja antaa asiakkaalle takuun syntyvästä säästöstä. Teksti: Sirpa Mustonen Kuvat: Valvea Oy
Perussäädön kautta haussa oli tehokkaamman säätyvyyden kautta tasaisemmat lämpötilat koko talossa, ja sitä myötä myös energiansäästö.
Viikon aikana haluttiin viestiä erityisesti sitä, että moderni on energiansäästö on yhä enemmän oikea-aikaista sähkönkäyttöä ja kulutuksen siirtämistä. Mitä? Energiansäästöviikolla teemana energiankäytön uusi aika Vuonna 2023 Energiansäästöviikko jatkoi edellisen talven Astetta alemmas -kampanjan asialla. Vuoden 2023 Energiansäästöviikkoon osallistui 350 organisaatiota.

Opasta, kannusta ja osallista myös rakennuksen käyttäjiä energiansäästöön.
Energiansäästö auttaa kaikkia -materiaali Onko energiaa? Energiansäästö auttaa kaikkia -materiaali on saatavilla alta. Materiaalissa on tieto-osio ja tehtäviä, joilla voidaan osallistaa oppilaita, joten materiaali toimii parhaiten yhdelle luokalle kerrallaan. Materiaalin läpikäynti vie yhden oppitunnin (45 min) ja se soveltuu 5.–9. luokkalaisille.