Siirry sisältöön

85 hakutulosta

Energiansäästöstä ja energian järkevästä käytöstä hyödyt sinä itse ja yhteinen ympäristömme. Tekemällä ekotehokkaita valintoja asumisessa, ruuassa ja liikkumisessa säästät luonnonvaroja, kevennät hiilijalanjälkeäsi ja pienennät elinkustannuksiasi. Pienetkin teot vaikuttavat positiivisesti, kun tarpeeksi monet ihmiset toimivat yhdessä.
Lue vinkit kodin energiansäästöön Motivan sivuilta 7. Osta uudelleen istutettava joulukuusi tai hyödynnä vanhaa tekokuusta Perinteisten joulukuusien kasvatus vaatii vähintään 10 vuotta ja sinä aikana sen hoitoon tarvitaan paljon työtä ja taitoa. Kuusen elinkierto kuitenkin päättyy pian joulun jälkeen.
Jos tavoitteena on energiansäästö ja asumisen helppous, automaatiosta on varmasti apua. Saneerauksia kannattaa suunnitella pitkäjänteisesti ottaen huomioon myös tulevaisuuden mahdollisuudet.
Energiansäästöä ei koskaan tehdä terveellisen sisäilman, siisteyden tai turvallisuuden kustannuksella. Päinvastoin rakennuksen energiataloudellisuus ja hyvä sisäilma kulkevat käsi kädessä. Energiakatselmuksessa tarkasteltavat toiminnot 1.
Energiatehokas arki Energiansäästö ei ole rakettitiedettä, vaan arkisia asumiseen, liikkumiseen ja kuluttamiseen liittyviä oivalluksia ja järkevää energiankulutusta tukevien asumis- ja käyttötottumusten omaksumista. Sähköä ja lämpöä tarvitaan, jotta koti on terveellinen, toimiva ja viihtyisä. Tarpeettomasta kulutuksesta voi silti tinkiä.
Energiansäästöpalveluiden hankinnan suunnittelussa määritä määrittää tarpeet sekä energiansäästö- ja muut tavoitteet riittävän hyvin. ESCO-palveluhankinnoissa kokonaistaloudellisuus on hankinnan luonteen kannalta sopivin hankintapäätöksen peruste.
Lämmönhankintaan voi sisällyttää energiansäästöpalvelun, jolloin lämmöntoimittaja takaa myös tietyn energiansäästön. Kannusta toimijoita jatkuvaan parantamiseen ja tee itse säästöjä. Tarjouspyyntöön voidaan sisällyttää lisäpisteitä palveluratkaisuista, jotka vähentävät edelleen haitallisia päästöjä ja ovat vaadittua energiatehokkaampia.
Energiansäästön lisäksi automaatiolla voidaan lisätä viihtyisyyttä, helpottaa asukkaan arkea ja konkreettisesti myös säästää aikaa. Taloautomaation edut: Lämmön-, sähkön- ja vedenkulutuksen reaaliaikainen mittaus – Mittaustietojen perusteella voidaan tehostaa käyttöä ja havaita piilovesivuodot.
Laskurin tulokset ovat vain viitteellisiä ja todellisessa toteutuvassa energiansäästössä on hyvin suurta rakennuskohtaista vaihtelua. Motiva on laatinut laskurin osana Ikkunoiden energialuokitus -projektia, jota rahoittaa Puutuoteteollisuus ry. Laskuri on vapaasti hyödynnettävissä, mutta sen yhteydessä tulee mainita laskurin laatija ja rahoittaja.