10 hakutulosta
Näytä hakutuloksia aihealueittain
Työmaa Rakentamisvaihe on vähintään yhtä tärkeä vaihe energiatehokkaan talon toteuttamisessa kuin hyvä suunnittelu. Huolellisella toteutuksella voidaan vaikuttaa rakennuksen energiankulutukseen. Esimerkiksi hyvään ilmatiiveystasoon päästään käytännössä ilman lisäkustannuksia, kun käytetään mietittyjä rakenneratkaisuja ja työt, esimerkiksi ilmasulun asentaminen, tehdään huolella.
Rakentamisvaiheessa lisäeristyksen kustannus on pieni – lisäeristäminen jälkikäteen on aina hankalampaa ja kalliimpaa. Hanki rakennukseen energiatehokkaat A++ -luokan ikkunat: Ikkunat ovat rakennuksen lämmöneristyksen kannalta heikoin osa. Ikkunoiden energiatehokkuutta on helppo vertailla energialuokituksen avulla (ks. linkki oikeassa palstassa).
Nykyään tiedämme enemmän muun muassa rakentamisvaiheen päästöistä, jotka ovat merkittäviä. Kaupungin kasvua täytyy siksi suunnitella tarkemmin. Kaupunkien ilmastotavoitteiden kehikko muuttuukin koko ajan. Kasvu on kestävää vain, jos siihen yhdistyy energiamurros ja rakentamisaikaisten päästöjen minimoiminen. Kiertotalouden keinoin voimme edistää materiaalien kiertoa.
Nykyään tiedämme enemmän muun muassa rakentamisvaiheen päästöistä, jotka ovat merkittäviä. Kaupungin kasvua täytyy siksi suunnitella tarkemmin. Lue lisää | 0 Kommenttia Lisää Motivan blogeja
Nykyään tiedämme enemmän muun muassa rakentamisvaiheen päästöistä, jotka ovat merkittäviä. Kaupungin kasvua täytyy siksi suunnitella tarkemmin. Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi 6.5.2024 14.00 Kestävyystoimien vaikuttavuus korostuu säästötalkoissa Siirtyminen kestävään ja resurssiviisaaseen yhteiskuntaan ja elämäntapaan ei odota, vaikka valtionhallinnon resurssit niukkenevat.
Jos taloyhtiössä on toteutettu energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä rakentamisvaiheen jälkeen, voi olla, että olisi hyvä tehdä uusi energiatodistus. Tällöin todistus laadittaisiin olemassa olevalle rakennukselle ja sen laatisi pätevöitynyt energiatodistuksen laatija. 4. Taloyhtiössämme on vanhan lain mukainen vihreälle pohjalle tehty isännöitsijän tekemä energiatodistus.
Lämmitysjärjestelmien kokonaiskustannuksiin vaikuttavat: rakentamisvaiheen investoinnit; vuotuiset energiakustannukset; kiinteät vuotuiset perusmaksut; ja huolto- ja korjauskustannukset.
Jos lattialämmitys on asennettu rakentamisvaiheessa, se sijaitsee yleensä syvällä lattiarakenteessa ja on reagointikyvyltään usein hidas. Vesikiertoinen lattialämmitys on yleisin lämmitysratkaisu uudistaloissa. Se asennetaan usein uudisrakentamisessa kiinni betonirakenteisen valun raudoitukseen. Kuva.
Hallin laitteisiin ja rakenteisiin on asennettu jo rakentamisvaiheessa mittareita ja antureita, joiden avulla seurataan rakenteiden ja talotekniikan toiminnallisuutta ja energiatehokkuutta. Kerättyä tietoa hyödynnetään kiinteistönpidossa säätämällä rakennus toimimaan suunnitellulla tavalla. Tietoa voidaan käyttää myös tuotekehityksessä.