Siirry sisältöön

3 hakutulosta

Näytä hakutuloksia aihealueittain
Kiertotalous ei ole vain kierrätystä vaan uusien liiketoimintamallien rakentamista uudenlaisen talouden pohjaksi. Motivassa on sellaista osaamista, joka kannattaa valjastaa kumppaniksi toteuttamaan uuden hallituksen ohjelmaa ministeriöissä ja virastoissa. Olemme luonteva kumppani myös kunnille, hyvinvointialueille ja yrityksille saattamaan muutosta käytäntöön asti.
Vastaan Kiertotalous-Suomen (KiSun) Kunnat ja alueet -teemaryhmän toiminnasta. KiSun toimintaa kytketään jatkossa tiiviimmin tukemaan kiertotalouden green deal -työtä. Tämä valmistelutyö, erityisesti syksyn suhteen on nyt viimeisteltävänä.
Kiertotalous ja digitaaliset alustat aiheuttavat merkittävän toimintaympäristön murroksen yrityksille, mutta niiden kehitys on alkuvaiheessa ja enemmistö osallistuneista yrityksistä oli vasta alkutaipaleella työssä. Sain tutkimukseen mukaan useita operatiivisia johtajia ja IT-arkkitehteja, koska aihe oli kiinnostava myös heille.
1