Siirry sisältöön

253 hakutulosta

Sen sijaan sähköllä tai lämpöpumpulla lämpiävässä omakotitalossa omalla pientuotannolla voi kannattavasti korvata noin viidenneksen sähkön vuosikulutuksesta. – Soveltuvuus tutkitaan tarkoista tunti- ja päiväkohtaisista kulutustiedoista. Näitä tietoja ei ole muualla kuin sähköyhtiössä ja tietoihin pääsee käsiksi vain sähkösopimuksen solmija eli asiakas itse.
Hiilen käyttäminen sähkön tai lämmön tuotannon polttoaineena on Suomessa kielletty vapusta 2029 alkaen. – Investointituki kannustaa hallitusohjelman mukaista nopeutettua siirtymää pois kivihiilen energiakäytöstä ja edistää energiantuotannon hiilineutraalisuuden tavoitetta, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä .
. – Lapset ja nuoret saa helposti kiinnostumaan energiasta pohtimalla heidän kanssaan, mikä kaikki omassa elämässä olisi mahdotonta ilman sähköä ja energiaa. Yksikään tietokonepeli tai sosiaalisen median keskustelukanava ei pyöri ilman sähköä. Teemaviikon jälkeen kouluissa harjoitellaan konkreettisia energiansäästötekoja.
Talven pakkasilla sulanapitolämmitykset kannattaa sulkea kalliin sähkön aikana, mikäli vain mahdollista, ja muutenkin kiinnittää huomiota niiden käyttöaikoihin”, kertoo johtaja Juhani Hyvärinen Talotekninen teollisuus ja kauppa Talteka ry:stä. Vinkit kattaviin rakennusautomaation tarkastuksiin: Käy koko kiinteistö kerralla läpi, ei vain yksittäisiä laitteita.
2.7.2021 9.00 Turvallista aurinkosähköä – järjestelmän suunnittelijan ja toimittajan ohje on julkaistu Aurinkosähköjärjestelmät ovat käytössä ja tuottamassa sähköä vuosikymmeniä. Järjestelmien käytönaikaiseen turvallisuuteen voidaan vaikuttaa suunnittelun ja asennuksen yhteydessä tehtävillä valinnoilla, sekä huolehtimalla seurantatoimenpiteistä.
Yhden tonnin jätteen sähkön- ja lämmöntuotantopotentiaali erillistuotantolaitoksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksessa.
Ennemmin tai myöhemmin taajaan vaihteleva sähkön tuotantotilanne uudistaa hinnoittelumalleja ja heiluttelee nopeastikin sähkön kuluttajahintaa. – Pientaloissa on jo valmiina ohjaavaa tekniikkaa, mutta onko se kunnossa ja käytössä? Kuluttajat tarvitsevat tietoja ja taitoja, jotta he voivat tarkoituksenmukaisesti käyttää kodin olosuhteita ja energiankulutusta säätelevää teknologiaa.
Myös varsinaisen viestinnän kohteita on mukana aiempaa enemmän, sillä direktiivin artiklat koskevat laajasti eri lämmitysmuotoja: lämmityskattiloiden lisäksi mukana ovat sähkö, lämpöpumput, kaukolämpö sekä eri hybridijärjestelmät. ”Lämpöpumppujen merkitys kasvaa kohisten talotekniikassa.
Puun polton ennakoidaan lisääntyvän merkittävästi tulevana talvena ostoenergian hinnan nousun sekä sähkön säästön vuoksi. Ympäristöministeriö on mukana lokakuussa käynnistyneessä Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen.
Sähkön hinta on noussut tuntuvasti Sähkön hinnan kehitys toimijoilla, jotka kuluttavat vuosittain 2 000 – 19 999 MWh sähköä. Hinta sisältää sähköenergian, siirtomaksun ja sähköveron (luokka 2).