Siirry sisältöön

47 hakutulosta

Energiansäästöä pidettiin yhteisenä etuna tilanteessa, jossa Venäjän aloittama sota huolestutti ja aiheutti haittaa kaikille, johtava asiantuntija Päivi Suur-Uski tutkimuksen tilanneesta Motivasta sanoo. Tutkimuksen toteutti Kantar Public elo-syyskuun vaihteessa.
Lämmityksen, jäähdytyksen ja ilmanvaihdon toimintaa voidaan optimoida huonetasolla, jolloin päällekkäisyyksien karsimisella saadaan lisää energiansäästöä. Kaikki energiansäästöön tähtäävät säädöt tehdään aina sisäilmaolosuhteet huomioiden.
Opasta, kannusta ja osallista myös rakennuksen käyttäjiä energiansäästöön.
Uusia säästökeinoja kannattaa vielä etsiä, vaikka olisi jo syksyllä aloittanut energiansäästön, johtava asiantuntija Jaakko Ketomäki Motivasta kannustaa. Eniten lämmitystarpeen lisääntyminen kurittaa sähkölämmittäjiä, joilla on kallis, kiinteähintainen sähkösopimus.
Kunnat ovat teettäneet jo pitkään valtion tuella energiakatselmuksia ja löytäneet niiden avulla tehokkaita keinoja energiansäästöön.
Energiansäästöllä on keskeinen rooli matkalla kohti kestävämpää ja puhtaampaa tulevaisuutta. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut lähes 240 organisaatiota, jotka osallistuvat viikkoon viestimällä omista energiateoistaan. Mukana on kuntia, yrityksiä sekä kouluja ja oppilaitoksia. Kampanjaviikko tavoittaa laajan joukon suomalaisia.
Energiansäästö ilmastoratkaisujen kirittäjänä Kyselytutkimus osoittaa, että energiansäästössä on otettu isoja harppauksia eteenpäin: 74 % vastaajista on valmiita säästämään sähkön kulutuksessa silloin, kun kysyntä on suurinta.
Energiansäästö ilmastoratkaisujen kirittäjänä Kyselytutkimus osoittaa, että energiansäästössä on otettu isoja harppauksia eteenpäin: 74 % vastaajista on valmiita säästämään sähkön kulutuksessa silloin, kun kysyntä on suurinta.
Lue lisää 1.2.2021 Tiedostava kuluttaja − sähkön kulutuksen seuraaminen lisää ymmärrystä – Osa 1 Energiansäästöön kannustava neuvonta ja kotitalouskohtainen kulutustieto auttavat tutkitusti pienentämään kodin sähkönkäyttöä ja kustannuksia.
Energiatukea voidaan myöntää investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät uusiutuvan energian tuotantoa, energiansäästöä tai energiantuotannon tai -käytön tehostamista, hukkalämmön hyödyntämistä tai muutoin energiajärjestelmän muuttumista vähähiiliseksi.