Siirry sisältöön

125 hakutulosta

Käyttäjien asumis- ja vedenkäyttötottumukset, rakennuksen vaippa, ilmavaihto, lämmitysjärjestelmän ajantasaisuus esimerkiksi vaikuttavat ratkaisevasti energiankäyttöön. Aineisto on suunnattu sekä kiinteistön ylläpitäjille että asukkaille. Julkaisu on saatavilla vain sähköisesti.
Energiankäytön kannalta lämmitysverkoston epätasapaino ja siitä aiheutuvat suuret lämpötilaerot rakennuksen eri osissa aiheuttavat turhan kulutuksen lisäksi huonot asuinolosuhteet.
. • TransEcon keskeisiä tavoitteita ovat tieliikenteen energiankäytön tehostaminen ja uusiutuvan energian käyttöönoton lisääminen. • VTT koordinoi TransEco-ohjelmaa, jonka tutkimusosapuolia ovat VTT:n lisäksi Oulun yliopisto, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Metropolia ja Turun AMK.
Sähkövaraston tarkoituksena on sekä hallita Keravan tehdaskiinteistön huipputehoa ja energiankäyttöä, kuin myös mahdollistaa sähkön kulutusjoustoa säätömarkkinoilla.
Alkuvaiheessa seurantapalavereja kannattaa pitää useammin ja jatkossa esimerkiksi kerran vuodessa käydä läpi olennaisimmat energiankäyttöön vaikuttavat asiat. Energiakatselmus voidaan uusia tai päivittää, kun edellisestä katselmuksesta on kulunut kolme vuotta.
Kiinteistön energiakatsastus teollisuussektorin rakennuksissa Teollisuuskohteissa käytettävä katselmusmalli määräytyy katselmuskohteen arvonlisäverottomien energian ja veden vuosikustannusten sekä tuotannon energiankäytön ominaispiirteiden perusteella.
Mittauksen perusteella voidaan analysoida jäähdytysjärjestelmän toiminnallisuutta sekä arvioida järjestelmän energiankäyttöä luotettavammin. Jos kiinteitä energiankulutusmittareita ei ole eikä väliaikaisten seuranatamittauksien asentaminen ole mahdollista, tulee jäähdytysjärjestelmän energiankäyttö arvioida laskennallisesti.
Työkaluja ja lisätietoa Motiva: Energiatehokas ammattikeittiö Energiankäytön tehostaminen lisää ammattikeittiöiden tuottavuutta ja kannattavuutta sekä vähentää toiminnan ympäristökuormitusta. Opas kokoaa yhteen elementit ja palaset, joista ammattikeittiöiden energiatehokkuus rakentuu.
Harjoitustyötä on toteutettu reilun viiden vuoden ajan, ja sen avulla on kerätty onnistuneesti hyödyllistä tietoa kuluttaja-asiakkaiden osaamisesta, ymmärryksestä ja kiinnostuksesta kodin energiankäyttöön ja uusien ratkaisujen käyttöönottoon. Lisäksi on saatu tarkempaa tietoa kotien laitekannasta.
Se vastaa yli 440 000 pientalon vuosittaista energiankäyttöä. Ota yhteyttä Ulla Suomi asiakkuusjohtaja +358 (0) 9 6122 5042 Lähetä sähköpostia