Siirry sisältöön

4 hakutulosta

Myös tuoteturvallisuus, erityisesti sisäilman laatuun vaikuttavat päästöt, korostuvat. Mahdollista on, että myös metallien osalta      Tuotanto 100 % puuraaka-aineesta on sertifioitua, tällä hetkellä sertifiointiaste on noin 94%. Myös kankaille on asetettu vaatimuksia, vaadittu mm. ecolabel, ökotex merkintöjä tai kangas voi olla valmistettu kierrätyskuidusta.
Puhdas ja terveellinen sisäilma on tärkeä terveystekijä ja peruslähtökohta hyviin työskentelyolosuhteisiin. Toiminnaltaan tarkoituksenmukainen ilmanvaihto vaikuttaa hyvinvointiin ja sitä kautta tuottavuuteen. Samalla se vaikuttaa kiinteistön rakenteiden kuntoon sekä jossain tapauksissa myös lopputuotteen laatuun.
Myös oviverhopuhaltimia käytetään usein vähentämään ulkoilman ja sisäilman sekoittumista. Teollisuushalleista voi myös löytyä käytöstä poistettuja vanhoja ilmanvaihtokoneita tai muita käytöstä poistettujen kanavien läpivientejä.
Muut vaatimukset koskivat käytettäviä rakennusmateriaaleja sekä sisäilman laatua. Lisähaasteena oli toimistorakennuksen historiallisesti arvokkaan julkisivun säilyttäminen.
1