14 hakutulosta
Näytä hakutuloksia aihealueittain
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö 2013 32 16 Arviointiin käytetyt parametrit Vaikutukset työllisyyteen • Työllisyyttä tarkastellaan seuraavilla tasoilla: • Lämpökeskuksen rakentaminen ja operointi.
Ensin kilpailutettiin laitoksen tekninen suunnittelu ja rakentaminen kokonaisvastuuurakkana. Sen jälkeen kunta vastasi perustusten toteuttamisesta laitoksen toimittajan tekemän suunnitelman mukaan. Hankinnassa käytettiin rajoitettua menettelyä. Pisteytyksessä kunkin osa-alueen heikoin sai yhden pisteen, toiseksi heikoin kaksi pistettä jne.
Koneellisen ilmanvaihdon rakentaminen olisi pitänyt toteuttaa, kun yläkerran remontti tehtiin.
Muita tavoitteita olivat kokonaisen passiivitasoisen asuinkorttelin rakentaminen.
Ohjeita on mm. seuraaville tuoteryhmille: • ajoneuvot • energiansäästöpalvelut • IT- ja toimistolaitteet • joukkoliikenne • kuljetuspalvelut • lämmitys • rakentaminen • sähkö • työkoneet • valaistus Löydät sivuilta tietoa eri tuoteryhmien energiatehokkuuskriteereistä, ympäristö- ja energiamerkintöjen hyödyntämisestä sekä käytännön hankintaesimerkkejä. 18 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ
Eikö vuonna 2018 pidä laajasti jo osata energiatehokas rakentaminen? Määräysten voimaantulon jälkeen harjoittelu voi käydä kalliiksi. Tähän ohjevihkoon on koottu keskeisimpiä energiatehokkaan rakentamisen käytännön ohjeita rakennustyömaille.
Tapaturmavaarojen tunnistaminen Turvallinen rakentaminen edellyttää, että turvallisuusriskeihin varaudutaan etukäteen. Seuraavalla sivulla on esitetty eräitä pientalotyömailla tyypillisiä turvallisuusriskejä ja riskeihin varautumiskeinoja. Turvallisuusriskit on luokiteltu kolmeen osaan: suunnitteluvaiheen, rakentamisen valmisteluvaiheen ja rakentamisvaiheen keinoihin.
Tarkastellaan seuraavat kohteet, mikäli niitä ei jo aiemmin kohdissa 6.1…6.3 ole käsitelty: · Ahtaiden johto-osuuksien uusiminen · johtojen vaihtaminen suurempiin · rengasjohtojen rakentaminen · Vanhentuneet johto-osuudet · Vuotavat johto-osuudet · Eristeiltään huonokuntoiset johto-osuudet. 7 KAUKOLÄMPÖASIAKKAISIIN LIITTYVÄT SÄÄSTÖMAHDOLLISUUDET Kaukolämpöasiakkaita ovat kiinteistöt
Telinekohtaisen viilennyksen rakentaminen olemassa oleviin saleihin voi olla hankalaa. Asia kannattaa kuitenkin selvittää, kun talotekniikan uusimista suunnitellaan. Kaukojäähdytys S c hneide r-Electric Kaukojäähdytys on energiatehokas viilennysmuoto, joka yleistyy suurissa kaupungeissa.
Huomioi järjestelmän energiatehokkuus 1.1 Hankinnan vaikutukset energiankulutukseen ja -kustannuksiin Jos kyseessä on täysin uuden tuotantolaitoksen suunnittelu ja rakentaminen, tulisi projektin eri vaiheissa suunnitella rinnakkain sähkömoottoreita käyttäviä laitteita, järjestelmiä ja prosesseja.