Siirry sisältöön

23 hakutulosta

Hankesuunnittelu Mitä tarkemmin lämpöpumppuhankinnan hankesuunnittelu tehdään, sitä luotettavammat ja vertailukelpoisemmat urakkatarjoukset taloyhtiö saa. Hankesuunnittelu teetetään ammattitaitoisella suunnittelijalla, jolla on näyttöä onnistuneista vastaavista hankkeista.
Hankesuunnittelussa suunnitellaan koko hankkeen läpivieminen. Hankesuunnitteluun kuuluu muun muassa rahoituksen ja aikataulun suunnittelu sekä eri suunnittelijoiden ja rakentajien palkkaaminen.
Pientalon rakentaminen koostuu: hankesuunnittelusta, talon teknisestä suunnittelusta ja varsinaisesta rakennusvaiheesta. Tavoitteena olevat energiatehokkuusvaatimukset on syytä huomioida alusta saakka eli jo hankesuunnitteluvaiheessa, jolloin tehdään koko hankkeen toteuttamisen kannalta tärkeitä päätöksiä, kuten toteutuksesta vastaavien suunnittelijoiden ja rakentajien valinta.
Taloyhtiön ja sen hallituksen kannalta tärkeimpiä asioita ovat huolellinen tarvekartoitus ja hankesuunnittelu sekä hankesuunnittelun tekijän ja valvojan valinta.
Hankesuunnittelu Osakaskyselyn vastausten perusteella voidaan aloittaa hankesuunnittelu, jonka tarkoituksena on määritellä toteutettavan latausjärjestelmän toiminnallisuudet ja laajuus sekä vaiheistus. Hankesuunnittelussa otetaan kantaa lataustehoihin, latauspisteiden kaapelointeihin, kuormanhallintaan, latauslaitteiden haluttuihin toimintoihin.
Taloyhtiön ja sen hallituksen kannalta tärkeimpiä asioita ovat huolellinen tarvekartoitus ja hankesuunnittelu sekä hankesuunnittelun tekijän ja valvojan valinta.
on mahdol- OSALLISTA JA KUULE SIDOSRYHMIÄ Lisäkerrosrakentamisen eteneminen esiselvityksestä toteutussuunnitteluun 1 Esiselvitys: selvitä mahdollisuus lisäkerrosrakentamiseen 2 Hankesuunnittelu: tee alustava suunnitelma korotuksesta 3 Toteutussuunnittelu: suunnittele lopullinen toteutus lista verrata.
Hankesuunnittelussa tulisi syntyä seuraavia toteutussuunnittelua ohjaavia lähtötietoja: sisäilman tavoitelämpötilat lämmityskaudella, lämpimän käyttöveden lämpötilatasot ja kiertojohdon toiminta ilmanvaihdon ilmavirrat ja ohjaus, ilmanvaihdon sähköenergiatehokkuus (ominaissähköteho) lämmitysverkon lämpötilatasot, mahdollisuus täydentää myöhemmin lämmitysjärjestelmää laitteistojen fyysiset
Tarjouspyyntö ja sopimukset Asiantuntijan avustuksella laaditaan hankesuunnittelun ja/tai toteutussuunnittelun pohjalta vertailukelpoiset tarjouspyynnöt, joihin sisältyy pyyntö toteutetuista referenssikohteista. Tarjoukset pyydetään esimerkiksi 3–5 toimittajalta.