Siirry sisältöön

4 hakutulosta

Koulut ja oppilaitokset – Opitaan energiasta ja sen säästöstä Energian ja materiaalien järkevä käyttö sekä niiden merkityksen ymmärtäminen on tärkeä kansalaistaito, joka on hyvä opettaa lapsille jo nuorena. Energia-asiat kuuluvat monipuoliseen perusopetukseen eri oppiaineissa, varsinkin luonnontieteissä.
Tällä hetkellä aurinkosähköhankkeita on lähtemässä paljon liikkeelle ja koulusta valmistuville on ollut suoraan työpaikkoja tarjolla. ”Kasvunäkymä on tällä hetkellä ennennäkemätöntä.
Hän naurahtaa ja toteaa, että on myös itse aikoinaan valmistunut samasta koulusta. Hän kokee tärkeänä päästä vaikuttamaan opintoihin ja tutkinnon osiin, jotta opiskelijat saavat konkreettisia ja ajankohtaisia taitoja työelämään. Hans kertoo, että Kouvolan Ammattiopistolla seurataan laajasti maailman muutoksia energiapuolella.
Opintopolku.fi: Sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa tarjoavat oppilaitokset Opintopolku.fi: Talotekniikan perustutkintoa tarjoavat oppilaitokset Ammattioppilaitokseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa . Yhteishakuja on kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Syksyllä on ns. täydentävä haku, joten silloin ei välttämättä kaikkia koulutuksia ole tarjolla.
1