Siirry sisältöön

269 hakutulosta

Helpottaa lämpötilojen seurantaa ja vähentää hukkakulutusta.  Vähentää sähkön hukkakulutusta.   Lisää toimintavarmuutta. Vähentää työtä.
Artikkelit 2020 3.12.2020 Energiamurrokseen vauhtia informaatio-ohjauksella Energiansäästöön kannustava neuvonta ja kulutustieto auttavat kotitalouksia vähentämään sähkönkulutustaan etenkin talvikuukausina, jolloin sähköä kuluu eniten. Informaatio-ohjauksen vaikutuksia selvitettiin kolmivuotisessa kokeiluhankkeessa, jonka tulokset julkaistiin marraskuun alussa.
Sähköä vesivoimalla tuotettiin vuonna 2022 yhteensä noin 13 337 GWh. Mahdollisuuksia vesivoiman lisärakentamiseen on Suomessa edelleen olemassa, vaikka suurimmat kohteet onkin jo pääosin rakennettu. Kokonaan uuden vesivoiman merkittävä lisärakentaminen on epätodennäköistä ympäristön- ja luonnonsuojelullisista syistä johtuen.
Verryttely tapahtuu laittamalla ensin invertteristä sähköt pois (AC-kytkin) ja sen jälkeen kääntämällä DC-kytkin pois-päälle noin 10 kertaa. Tarkista, että laitteiston dokumentointi on ajantasalla ja kiinteistömerkinnät sekä varoituskyltit paikoillaan.
Sopimukset Verkkoon liityttäessä ja sinne sähköä siirrettäessä on tehtävä paikallisen jakeluverkkoyhtiön kanssa tuotannon verkkopalvelusopimus. Tuotantolaitoksen koosta ja asennuspaikasta riippuen voidaan tarvita myös erillinen tuotannon liittymissopimus.
Lisälämmöksi puuta tai sähköä Poistoilmalämpöpumpulla ei voida tuottaa kaikkea talon tarvitsemaa energiaa. Tilojen tai käyttöveden tarvitsema lisälämpö tuotetaan useimmiten lämpöpumpun vesivaraajan sähkövastuksella. Tilojen lisälämpöä voidaan tuottaa myös muulla lämmitysmenetelmällä, kuten ilmalämpöpumpulla.
Tarkastelemme lisäksi kotitalouksien osallistumista sähkön kulutusjoustoon: millaisten kotitalouksien pitäisi omaksua joustava sähkönkäyttö, missä määrin joustoa tulisi tehdä ja miten toteuttaa? Faktatietoa asumisen energiankulutuksesta – mistä faktaa löytyy, ja kuinka tarkkaa se on?
o Varataanko myös verkkosähköä halvan sähkön aikaan? Simulointi ❑ Tuotannon ja käytön yhteensovittaminen ❑ PV tuotannon käyttökohteet ❑ Simulointitulokset ❑ PV Tuotanto [12,5 MWh] ❑ Myyty [5,7 MWh] ❑ PV [Käytetty / Tuotanto] = (12,5 - 5,7)/12,5 = 54,4 % ❑ Tätä käyttöasetetta käytetään ET-kuormien kanssa ET-laadinnassa ❑ Analogian iv:n vuosihyötysuhteen laskentaan.
Saavutettu sähkön säästö selviää muutostyötä ennen ja jälkeen tehtyjen mittausten perusteella. Vertaa kulutusta vanhassa ja uudessa tilanteessa Nykyisten järjestelmien käytön ja ohjauksen tunteminen on edellytyksenä oikeille investointipäätöksille ja muutostöille.
EU:n oikeuskäytännön mukaan uusiutuva sähkö ja luomutuotteet ovat esimerkkejä tästä. Hankintayksikkö voi myös tarkkojen teknisten eritelmien sijaan asettaa tuotteelle tai palvelulle toiminnalliset ympäristötavoitteet. Tällöin tarjouspyynnössä ei määritellä miten tulos saavutetaan, vaan toimintatapa jää tarjoajien ehdottamaksi.