Siirry sisältöön

180 hakutulosta

Lisäksi sähkö- ja lämpövarastojen sekä hukkalämmön hyödyntämishankkeiden tukemista koskevia edellytyksiä lisättäisiin EU:n valtiontukisääntelyn mukaisesti. Myös hyväksyttävien kustannusten määräytymistä koskevia säännöksiä muutettaisiin. Energiatukiasetuksen muutosesitys on lausunnolla 2.10.2023 saakka. Sen jälkeen esitys viimeistellään saadun palautteen perusteella.
Hiilirajamekanismia sovellettaisiin raudan, teräksen, sementin, alumiinin, lannoitteiden, sähkön ja vedyn tuotantoon sekä tietyin edellytyksin epäsuoriin päästöihin. Mekanismi otetaan käyttöön kaksivaiheisesti, siten että raportointivelvoitteet käynnistyvät jo lokakuussa 2024.
Rahoitusta kohdistettiin muun muassa vihreän vedyn tuotantolaitoksen rakentamiseen, uusiutuvalla energialla hiilidioksidista ja sähköstä proteiinia tuottavan tuotantolaitoksen rakentamiseen sekä päästövähennyksiä tehostavan digitaalisen markkinapaikan kehitystyöhön.
ja rakennuttajat Rakli ry Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kuntaliitto Suomen Omakotiliitto Isännöintiliitto Ilmanvaihto-, ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmiä foorumissa edustavat: Bioenergia ry Energiateollisuus Lämmitysenergia Yhdistys ry Nuohousalan Keskusliitto Sisäilmayhdistys ry Suomen Kylmäliikkeiden liitto SKLL Suomen LVI-liitto SuLVI ry Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry Sähkö
Suositulta sivustoilta löytyy edelleen myös paljon hyödynnetyt hiilidioksidipäästökertoimet kaukolämmölle ja sähkölle, kertoo johtava asiantuntija Lea Gynther Motivasta. Sivuilla on tilastoja ja selvityksiä energiatehokkuudesta. Energiatehokkuus on yksi merkittävimmistä keinoista hillitä ilmastomuutosta.
Tästä saadaan 700 GWh sähköä ja 3 000 GWh lämpöä, mikä on seitsemän prosenttia kaukolämmön tuotannosta. Jätteenpolttolaitosten hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet selvästi viime vuosina. Suomen laitokset ovat suhteellisen uusia, ja niiden kapasiteetti yhdyskuntajätteen polttamiseen alkaa olla täynnä.
Ministerit kuulevat myös komissiolta päivityksen kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien (NECP) tilanteesta ja sähkön kapasiteettimekanismien toimeenpanoprosessista. Neuvoston puheenjohtajana 1.7.2024 aloittava Unkari esittelee kuuden kuukauden mittaisen PJ-kautensa ohjelmaa.
Sähkön kulutusta kannattaa vähentää erityisesti huippukulutustunteina, eli arkisin kello 8–10 ja 16–20. Omaan elämäntilanteeseen sopivat keinot löytyvät helposti Astetta alemmas -kampanjan verkkosivuilta. Kotitalouksien rooli on tärkeä energiansäästötalkoissa, mutta ne eivät vastaa siitä yksin. Mukana ovat myös valtio, yrityksiä ja erilaisia organisaatioita.
Tarpeettoman energiankäytön karsiminen ja kulutuksen ajoitus loiventavat myös sähkön hintavaihteluita. Mitkä energiatehokkuussopimukset? Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.
Energiaviraston tilastojen mukaan kotitalouksien sähköstä maksama kokonaishinta nousi 25 prosenttia vuonna 2021, sähkölämmittäjien 35 prosenttia. Alueellinen energianeuvonta tavoittanut satoja tuhansia suomalaisia Energianeuvonta on toiminut kaikissa Manner-Suomen maakunnissa nyt kolme vuotta.