Siirry sisältöön

159 hakutulosta

Lukema ei ole lämpötilakorjattu: marraskuun sähkön kulutuksella painotettu keskilämpötila vastaa viime vuoden marraskuun toteumaa.
Päästöttömän sähkön valinnalla Tampere-talo jättää synnyttämättä noin 430 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Tampereen sähkölaitoksen toimittaman sähkön keskimääräinen CO 2 -kerroin oli 139,40 kg/MWh. Tällä luvulla laskettuna päästöttömän sähkön hankinnalla vältettiin 277 tonnia CO 2 -päästöjä.
EU-tason kehittämistyön tulee keskittyä erityisesti sähkön tukkumarkkinoihin. Ministerit keskustelevat kokouksessa myös sähkön johdannaismarkkinoista. Suomessa ja useassa muussa EU-maassa korkeat sähkön johdannaishinnat ovat aiheuttaneet kassakriisin sähköntuottajille ja johdannaismarkkina on ajautunut kriisiin sähkön korkeiden hintojen vuoksi.
. – Kannattavuus on erittäin hyvä sähkön nykyhinnoilla, mutta epävarmuutta aiheuttaa sähkön hintakehityksen vaikea ennustettavuus. Jos sähkön markkinahinta palautuu aiemmalle tasolle, omakäyttöosuus on hyvä pitää suhteellisen korkeana, Motivan asiantuntija Teemu Kettunen totesi webinaarissa.
Tämä heijastuu laajemmin muun muassa sähkön hintaan. Sähkön hinnan odotetaan nousevan edelleen ensi talven aikana, millä voi olla merkittäviä vaikutuksia niin kotitalouksiin kuin yrityksiin.
Tästä taantumasta huolimatta sähkön osuuden kasvu uusien autojen käyttövoimana jatkui. Mainitun kolmikuukautisen jakson aikana sähköä käyttävien autojen rekisteröintimäärät olivat 75 prosenttia suuremmat kuin vastaavalla jaksolla vuonna 2019. Eniten kasvoi ladattavien hybridien rekisteröinti, mutta uusien täyssähköautojenkin kokonaismäärä oli nyt suurempi kuin viime vuonna.
Kuumaöljyn sisältämä lämpöenergia muunnetaan sähköksi Italialaisen Turboden:n valmistamassa sähköntuotantoyksikössä, missä turbiini ja generaattori on liitetty energiatehokkaasti toisiinsa ilman vaihteistoa. Laitos tuottaa valmistuttuaan sähkön ja kaukolämmön lisäksi prosessienergiaa (höyryä/kuumaa vettä) paikalliseen käyttöön.
Katselmoijalle kohde on haastava, sillä isossa sairaalassa on runsaasti lämpöä, kaukokylmää, sähköä, höyryä ja paineilmaa kuluttavia kohteita. – Sairaalarakennuksessa on esimerkiksi toista sataa ilmanvaihtokonetta ja kolme rinnakkaista sähköjärjestelmää eli normaali, varmennettu ja katkeamaton sähköverkko.
Tavanomainen aurinkosähköjärjestelmä sähköverkkoon kytketyn asunnon yhteydessä ei kuitenkaan tuota sähköä sähkökatkon aikana vaan sähkökatkon aikana toimiminen vaatii erityisjärjestelyjä jo laitteistohankinnan ja sen asennuksen yhteydessä.
Energiatehokkuustavoitteet Jo asetetut energiatehokkuustavoitteet (erittely lämpö, sähkö, vesi, liikkuminen, muut). Voidaan ilmoittaa %-muutoksena nykytasosta tai absoluuttisina säästömäärinä (MWh, litraa/rakennustilavuus jne.) Lämpö Sähkö Vesi Liikkuminen Muut Asetetut energiatehokkuuteen vaikuttavat muut tavoitteet (esim. tilatehokkuus).