Siirry sisältöön

110 hakutulosta

Energiansäästö ilmastoratkaisujen kirittäjänä Kyselytutkimus osoittaa, että energiansäästössä on otettu isoja harppauksia eteenpäin: 74 % vastaajista on valmiita säästämään sähkön kulutuksessa silloin, kun kysyntä on suurinta.
Näitä tehtäviä voidaan joutua tekemään myös hyvin vaihtelevissa olosuhteissa, jolloin paneelit voivat vaikeuttaa huoltojen tekemistä”, muistuttaa tekninen asiantuntija Matti Orrberg Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:stä. Lumiesteet huomioitava paneelien sijoittelussa Paneelien sijoittelussa jäävät lumiesteet usein huomiotta.
Sähkö- ja elektroniikkaromussa olevat arvokkaat raaka-aineet halutaan tehokkaammin takaisin kiertoon – ja toisaalta niiden sisältämät vaaralliset aineet pois kierrosta. Rakennus- ja purkumateriaalista halutaan hyödyntää materiaalina vähintään 70 prosenttia. Suunnitelmassa listataan noin 100 toimenpidettä, joilla tavoitteisiin päästään.
Lopulliset kustannukset riippuvat kuitenkin autosta, ajokilometreistä, ajotavoista ja sähkön hinnasta.
Kuluuko sähköä? Tarkasta kulutuksesi sähköyhtiön verkkopalvelusta. Pyöriikö vesimittari, vaikka käyttöä ei ole? Reagoi vuotoihin heti! Tarkasta rakennusautomaatiojärjestelmän asetukset ja kirjaa tekemäsi muutokset ylös. Tee tyhjäkäyntikävely tiloissa, kaikki ei näy automaatiosta!
Sopimustoiminnalla tehostetaan liittyjän omaa energiankäyttöä ja samalla säästetään sähköä, lämpöä, polttoaineita ja kustannuksia. Samalla vähennetään hiilidioksidipäästöjä. Toiminta on tuottanut hyviä tuloksia ja vaikuttavuutta, jotka pystytään näyttämään toteen johdonmukaisen seurannan ja raportoinnin ansiosta.
Sähköhyvityksen tarkoituksena oli tukea kuluttajien kykyä maksaa sähkölaskunsa poikkeuksellisen korkeiden sähkön hintojen aiheuttamassa haastavassa taloudellisessa tilanteessa viime talvena.
Lakiesityksen mukaan rakennukseen ostettavasta lämmöstä ja sähköstä vähintään 38 prosenttia olisi jatkossa oltava uusiutuvaa energiaa. Lakiesityksellä toimeenpannaan EU:n säännöksiä, ja se on kiireellisyyden takia valmisteltu erillisenä käynnissä olevasta maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksesta.
Sähkön, lämmön ja veden säästämisen rinnalle on noussut uusia keinoja muun muassa aurinkosähkön ja uusien lämmitysmuotojen yleistyessä sekä liikenteen sähköistyessä.