Siirry sisältöön

203 hakutulosta

Ohjelmalla on merkittävä osuus edistyksellisten biopolttoaineiden sekä sähkö- ja hybridiautoihin liittyvän teknologian kehittämisessä ja markkinoille saattamisessa.
Kaikki elektroniset osat kierrätetään sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiivin (WEEE) mukaisesti. Kuluneet pöytälevyt toimitetaan Novopanille, missä niistä valmistetaan lastulevyjä. Pidentääkseen kalusteidensa käyttöikää Duba-B8 tarjoaa palvelun, jossa teknikot huoltavat, säätävät ja korjaavat kalusteita asiakkaan tiloissa.
Uuteen lakiin sisällytettäisiin lupa-asioiden käsittelyn yhdenmukaisuutta ja sujuvuutta edistäviä säännöksiä, jotka koskevat muun muassa viranomaisten yhteistyötä, ennakko-ohjausta ja neuvontaa, sähköistä asiointia sekä käsittelyaikojen arviointia.
Monet teollisuusprosessit eivät voi helposti siirtyä sähköön perustuvaan energiajärjestelmään, joten uusiutuva kaasu on hyvä vaihtoehto. Biometaanin etuna on myös se, että sitä voidaan syöttää suoraan olemassa olevaan maakaasuverkkoon, mikä tekee sen käytöstä taloudellisesti houkuttelevaa ja logistisesti yksinkertaista. Julkilausuma on luettavissa Biokaasuvisio2030 -sivustolla.
Uudeksi pumuksi kannattaa valita kierrosnopeuttaan automaattisesti säätävä kiertovesipumppu, jolla voikin säästää yli 500 kWh sähköä vuodessa. Vertaa kiertovesipumppujen energiamerkintätietoja, erityisesti energialuokkaa ja energiatehokkuusindeksiä (EEI), jonka olisi hyvä olla mahdollisimman alhainen.
Kun lämmitystehoa pienennetään lyhytaikaisesti esimerkiksi kalliin sähkön hinnan vuoksi, energiatehokkaassa rakennuksessa sisälämpötila alenee hitaammin, mikä mahdollistaa paremman joustokyvyn. Joustoa tarvitaan sähkönkulutuksessa tulevaisuudessa yhä enemmän, kun sääriippuvaisen sähköntuotannon, eli tuuli- ja aurinkovoiman osuus sähköverkossa kasvaa.
OSAT KÄYVÄT UUNISSA VÄHINTÄÄN KERRAN Valimolla on käytössä kaikkiaan kuusi maakaasulla ja kolme sähköllä toimivaa uunia. Valtaosaa uuneista käytetään yli tuhannen asteen lämpötiloissa. Vain kahdessa sähköuunissa valukappaleita käsitellään matalimmissa, 300–600 asteen, lämpötiloissa. Uunit ovat pääosin käytössä ympäri vuorokauden, viitenä päivänä viikossa.
Lisäksi on muistettava, että paineilma tuotetaan sähköllä, josta suuruusluokaltaan 85- 90 % muuttuu lämmöksi ilman puristamisen yhteydessä ja vain n. 5…10 % käytetystä sähköstä saadaan hyötykäyttöön. Tätä puristuksessa syntynyttä lämpöä hyödynnetään tavallisesti tehtaalla lämmityksessä.
Wiljami Huuhtanen opiskelee sähkö- ja automaatiotekniikkaa ammattiopisto Keudassa ja suorittaa samalla opintoja ammattikorkeakoulusta: "Väylä-opinnot on ns. suora linja ammattikorkeakouluun; ilman pääsykokeita voi ilmoittautua jatkamaan opintoja. Siitä on jatkossa etua, jos aion jatkaa opiskelua."
Lisäksi kuuteen sähkölämmitteiseen kunnan omistamaan rakennukseen on lisätty ilmalämpöpumppuja, jotka vähentävät sähkön käytön tarvetta. ”Polttavalla tekniikalla on hyvä säädettävyys tehon tarpeen vaihdellessa meillä 250-2500 kW:n välillä. Poltettava materiaali saadaan läheltä kustannustehokkaasti.