Siirry sisältöön

192 hakutulosta

Valtaosa säästyneestä energiasta on lämpöä ja polttoaineita (81 %), loput sähköä (19 %). Keskisuuressa teollisuudessa ja palvelualoilla sähkön osuus säästöstä on merkittävästi suurempi. Toteutettujen energiatehokkuustoimien ansiosta liittyneiden vuosittaiset energiakustannukset vuoden 2021 lopussa olivat arviolta yhteensä yli 430 miljoonaa euroa pienemmät kuin ilman näitä toimia.
Uunin kuumennus vie noin kaksi kertaa niin paljon sähköä kuin sen pitäminen lämpimänä. Älä käytä uunia huippukulutustuntien aikana – siis arkisin aamulla ja klo 16–20 välisenä aikana.
Energiavarastoon liittyvien kustannusten enimmäismäärä hankkeessa on 50 % hankkeen kokonaiskustannuksista. ▪ 1–5 MW sähköntuotantohankkeita voidaan tukea, jos hakija voi esittää pitkäaikaisen sähkönmyyntisopimuksen tai muuten osoittaa sähkölle pitkäaikaisen ostajan.
Elinkaarikustannuslaskenta – LCC (Life Cycle Costing) Elinkaarikustannuslaskenta kertoo, mitä hankittava tuote tulee organisaatiolle maksamaan, ei ainoastaan investointihetkellä, vaan myös käytön aikana ja käytöstä poistettaessa, esimerkiksi sähkö-, huolto- ja jätemaksuina. Varsinkin energiaa käyttävien laitteiden käyttökustannukset voivat olla jopa hankintahintaa suuremmat.
Jokisen mukaan varsinkin vanhemmat oppilaat saa kiinnostumaan energiasta pohtimalla sitä, mikä kaikki omassa elämässä olisi mahdotonta ilman sähköä ja energiaa. Yksikään tietokonepeli tai sosiaalisen median keskustelukanava ei pyöri ilman sähköä. Kuva 2. Pop-up Heurekan liikkuvan tiedeshown esiintyjä Harri Montonen.
Elinkaarikustannusten laskenta Esimerkkinä astianpesu: tilaajan määrittämä käyttöikä käyntiaika/vrk toimintapäivät/vuosi kontaktiaika (aika astian kastumisesta tuorevesihuuhteluun, DIN 10510-normin 120 sekuntia täyttää sairaala-astianpesun hygieniatason tunnelikoneilla) allastäyttöjen määrä/vrk pestävien korien lukumäärä/vrk sähkön hinta €/kWh kylmän ja kuuman veden hinta €/m 3 pesu
Lue lisää 5.1.2024 Tarkista tästä, mitä sähkön käyttö maksaa tänään Perjantaina 5.1.2024 sähkö on ennätyskallista, ja se näkyy pörssisähkösopimuksen tehneillä seuraavassa sähkölaskussa. Tästä listasta voit tarkistaa erilaisten laitteiden käytön kustannukset päivän keskihinnalla sekä huippuhinnalla klo 19–20 välillä tänään perjantaina 5.päivänä tammikuuta.
Sähkön riittävyys tulevana talvena näyttää hyvältä Tuomas Mattila Fingrid Oyj (pdf) (469.3 KB) 3. Kohti kestävää energianhallintaa Paula Haltsonen Sinebrychoff Supply Company Oy (pdf) (3.5 MB) 4. Fazerin energiatehokkuustoimet ja energianhallinnan tulevaisuuden näkymät Miika Kakko Fazer Makeiset Oy (pdf) (257.9 KB) 5.
Kotiolli kertoi, että etenkin sähkölämmitteisten talojen energialuokat paranivat, kun sähkön energiamuotokerrointa alennettiin 1,7:stä 1,2:een vuonna 2017. Tämän jälkeen tehtyjen sähkölämmitteisten talojen energialuokat voivat olla yhtä luokkaa korkeampia, vaikka rakennuksilla ei olisi mitään eroa.
Hinnanmuutos, kuten sähkön hinnan nousu, voi vaikuttaa laskelman arvoon merkittävästi ja siksi työkalussa on herkkyysanalyysi myös tätä parametria varten. Herkkyysanalyysi näyttää, mikä vaikutus 20 prosentin nousulla sähkön hinnassa on kokonaiskustannukseen.