Siirry sisältöön

203 hakutulosta

Etelä-Suomessa suotuisassa paikassa nämä tuottavat sähköä 3 500–4 200 kilowattituntia vuodessa. Soveltuvuuden arvioinnissa on keskeistä, että paneeleiden sähkön tuotto ja kotitalouden sähkön kulutus osuvat samaan ajankohtaan.
Kuva: iStockphoto Energiatehokkuuspalvelut kilpailutettiin sähkön hankinnan rinnalla Hansel kilpailutti vuonna 2010 sähkönhankintapalvelut, sähkön tuotannon ja energiatehokkuuden asiantuntijapalvelut valtionhallinnon organisaatioille. Valtionhallinnon ostamasta sähköstä pitäisi vuonna 2010 vähintään 30 prosenttia ja vuonna 2015 vähin­ tään 60 prosenttia olla uusiutuvaa sähköä.
Kiinteistössä oleva aurinkovoimala vähentää ostettavan sähkön tarvetta. Kuva. Paneelit tuottivat hiukan sähköä, vaikka oli harmaa lokakuinen päivä, sanoo energianeuvoja Jouni Järvinen. Kulunut kesä oli aurinkosähkön suhteen erittäin hyvä.
Asetuksessa säädetään jatkossa myös yhdessä tuotetun sähkön jakamisesta sähköntoimitusten selvityksessä eli hyvityslaskennasta sekä sähkönkäyttöpaikan kulutuksen ja tuotannon netotuksesta sähköntoimitusten selvityksessä.
Avainsanat: Sähkön kulutusjousto, kuluttajien energianeuvonta, kestävä kehitys Podcastin voit kuunnella Spotify-musiikkipalvelussa: Palaa otsikoihin
Avainsanat: Sähkön kulutusjousto, sähkänsäästö, energiansäästö, kuluttajien energianeuvonta, kestävä kehitys Podcastin voit kuunnella Spotify-musiikkipalvelussa: Palaa otsikoihin
Aurinkosähköjärjestelmillä tuotetaan sähköä käytettäväksi rakennuksessa joko suoraan tai sähköä varaavan akkujärjestelmän kautta tai sähköenergia syötetään takaisin verkkoon. Sähkön syöttäminen pienkuluttajan aurinkosähkölaitteistosta paikalliseen sähköverkkoon ei toistaiseksi ole ollut mahdollista tai se on vaatinut paikallisen energiatoimittajan tekemän järjestelyn.
Aurinkosähköjärjestelmillä tuotetaan sähköä käytettäväksi rakennuksessa joko suoraan tai sähköä varaavan akkujärjestelmän kautta tai sähköenergia syötetään takaisin verkkoon. Sähkön syöttäminen pienkuluttajan aurinkosähkölaitteistosta paikalliseen sähköverkkoon ei toistaiseksi ole ollut mahdollista tai se on vaatinut paikallisen energiatoimittajan tekemän järjestelyn.
Suomen sähköntuotanto koostuu vesivoimasta, ydinvoimasta, sähkön- ja lämmön yhteistuotantolaitoksista, lauhdevoimasta, tuulivoimasta ja toistaiseksi vähäisestä määrästä aurinkovoimaa. Myös sähkön tuonti on merkittävässä osassa sähkön tarjontaa. Sähkön tuonti on kattanut viime vuosina 20-25% sähkön kokonaiskysynnästä, joka vuonna 2017 oli 85,4 TWh (Energiateollisuus, 2018).
Kun sähkön tuotannossa siirrytään käyttämään enemmän sääriippuvaisia uusiutuvia energialähteitä, on odotettavissa sekä tuotantohuippuja että -matalikkoja. – Erityisesti kotitaloudet, joissa tilojen ja käyttöveden lämmitystä hoidetaan sähköllä, hyötyvät tarkasta kulutusseurannasta ja kulutuksen ajallisesta siirtämisestä sähkön tuotantotilanteen mukaan.