Siirry sisältöön

396 hakutulosta

Mikäli sähkön hinta on alle 30 €/MWh muuttuu tuki preemioksi, jolloin sähkön markkinahinnan päälle maksetaan 53,50 €/MWh. Yhteensä takuuhintaa voi saada 12 vuoden ajan. Suomen hallitus päätti keväällä 2015 tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän sulkemisesta.
Älykkäät sähköverkot – aurinkosähkö osana tulevaisuuden sähköjärjestelmää Aurinkopaneelit tuottavat sähköä päiväaikaan, jolloin myös sähkönkulutus ja sähkön markkinahinta ovat tyypillisesti yöaikaa korkeammalla. Aurinkosähköjärjestelmät toimivatkin valoisina vuodenaikoina sähkön kulutushuippuja tasaavana tekijänä. Aurinkosähkön tuotanto on kuitenkin sääriippuvaista.
Aurinkosähköpaneelien mitoittaminen, jos sähköä ei myydä verkkoon Miten paneelit tulisi mitoittaa, ettei tarvitse sopia sähköyhtiön kanssa lainkaan energian myynnistä verkkoon? Mitä tehdään, jos itse ei pystykään kuluttamaan kaikkea tuotettua sähköä eikä sopimusta sen myynnistä ole? Pitääkö järjestelmä pysäyttää vai mihin se sähkö menee?
Tyynet päivät, joita Suomessa on harvoin, eivät ole ongelma silloin, kun tuulivoimalla tuotetaan vain osa sähköstä. Kun tuulivoimaa on rakennettu enemmän kuin sähkönkulutuksen vaihteluväli on, järjestelmään tarvitaan lisää säätövoimaa. Suomessa säätövoimana toimivat pääasiassa vesivoima sekä naapurimaista ostettu sähkö.
Verkkoon syötettävän sähkön määrä voidaan minimoida siten, että kaikissa kolmessa vaiheessa on laitteita päällä silloin, kun aurinkosähköjärjestelmä tuottaa sähköä. Mikäli vain yhdessä tai kahdessa vaiheessa on laitteita päällä, ilman kuormia olevaan vaiheeseen/vaiheisiin syötetty sähkö siirtyy verkkoon, jos sähkömittarissa ei ole käytössä niin sanottu vaihenetotus.
Taloudellisinta on käyttää kaikki tuotettu sähkö itse tavallisissa sähkönkulutuskohteissa, kuten valaistuksessa tai ilmanvaihdossa. Yhdistämällä aurinkosähköjärjestelmä lämpöpumppuun, voidaan tuotettavaa sähköä hyödyntää lämpöpumpun lämmitykseen silloin, kun aurinkosähköä on saatavilla.
Tukijaorganisaatiot: Aurubis Finland Oy Fingrid Oyj Haminan Energia Oy Helsingin kaupunki Imatran Energiasäätiö Inergia Oy Jylhän Sähköosuuskunta Kemin Energia ja Vesi Keravan Energia Oy Kiinteistöhuolto Välitalo Oy Kirjapaino Ässä Oy Kokemäen Sähkö Oy Kokkolan Energia Oy Kotkan Energia Oy Kuopion Energia Oy Kymenlaakson Sähkö Oy Köyliön-Säkylän Sähkö Oy Lahti Energia LC-Virtasalmi
Jos kerrostalossa on käytössä useita lämmitysmuotoja tai lämpöä varastoidaan, sähkön tuntihintojen vaihtelu tuo paljon mahdollisuuksia kulutusjoustoon. Kalliiden tuntien aikana voidaan käyttää lämmitysmuotoa, joka kuluttaa vain vähän sähköä, tai jopa lyhytaikaisesti alentaa lämmitysveden lämpötilaa. Halpojen tuntien aikana vaihtoehtona on sähkön varastointi lämpönä.
Syöttötariffi eli takuuhintajärjestelmä Syöttötariffijärjestelmän tarkoitus on taata sähköntuottajalle ennalta sovittu hinta tuotetusta sähköstä. Takuuhintajärjestelmä on yksi valtion ohjauskeinoista, joilla se voi vaikuttaa sähkön tuotantorakenteeseen. Sillä pyritään useimmiten lisäämään uusiutuvien tai kotimaisten energialähteiden käyttöä.