Siirry sisältöön

286 hakutulosta

Lisäksi pellettejä syöttävä automatiikka tarvitsee sähköä. Pellettitakoissa on automaattisytytys. Pellettitakan säiliön mahtuu usean päivän pellettitarve. Pellettitakan merkittävä etu on se, että sen tuottamaa lämmitystehoa voidaan säätää. Takan tuottama lämpö siirretään huonetilaan puhaltimilla.
Esimerkiksi toimiessaan ilma-vesilämpöpumpun (IVLP) kanssa rinnakkain, öljylämmitys ohjataan käynnistymään automaattisesti kovemmilla pakkasilla, jolloin IVLP:n hyötysuhde ja tehontuotto ovat heikompia ja sähkön pörssihinta on tavanomaista korkeammalla.
Omakäyttöjen jakaumat  esitetään  kokonaisuutena  voimalaitoksen  sankey‐diagrammissa  (lämpö,  polttoaineet  ja  sähkö). 
Energiafiksu käyttäjä seuraa kulutusta ja sähkön hintaa – jätetään yhdessä tarpeeton energiankäyttö historiaan! Energiansäästöviikolla muistutellaan, että joka kodin ja organisaation pienet ja nopeavaikutteiset energiateot ovat yhä tärkeitä, ja niiden tulisikin olla jokaisen pysyviä toimintamalleja.
Kyllä …Ei … Kylmäsäilytyslaitteet kuluttavat n. 13 % kotitalouksien sähköstä. Niiden osuus on pienentynyt, koska energiamerkinnät ohjaavat hankkimaan vähän kuluttavia laitteita. Käytätkö hämäräkytkintä, liiketunnistinta tai ajastinta ohjaamaan pihavalojen palamista vain tarpeelliseksi ajaksi?
Vastaavasti on arvioitu eri skenaarioiden vaikutuksia sähkön kokonaiskysyntään ja tätä kautta sähkön tuotantoon Suomessa.
Ajoakku, josta saadaan auton liikuttamiseen tarvittava energia/sähkö. Millainen on akun elinkaari ja vaihtotarve? Sähköauton akuille annetaan keskimäärin pitkä 5–8 vuoden tai 100 000–200 000 ajokilometrin takuu.
Uusien autojen, niin sähkö- kuin polttomoottoriautojen, saatavuus on poikkeuksellisesti heikentynyt koronapandemian käynnistämän komponenttipulan, Ukrainassa käynnistyneestä sodasta johtuvien geopoliittisten jännitteiden, raaka-aineiden saatavuusongelmien ja toimitusketjujen ongelmien takia.
Työnantaja voi esimerkiksi investoida omassa kalustossaan sähköisiin ajoneuvoihin tai tarjota työntekijöilleen työsuhdeauton joko vapaana autoetuna tai käyttöetuna. Latauspisteet taloyhtiöihin Sähköautoilun yleistyessä taloyhtiöiden parkkipaikkoja varustetaan latauspisteillä. Tutustu, miten latauspistehanke kannattaa toteuttaa.
Alustavien mittaustulosten mukaan termostaattien uusimisella Kohde • Kylpyhuone • Rakennusvuosi: 1973 • Lämmitystapa: betoniin upotettu suora jatkuvatoiminen lattialämmitys sähköllä • Lattiamateriaali: laatta saavutetaan parhaimmillaan jopa 40 prosentin ja noin 1000 kWh/a säästö pesutilojen lämmitysenergian kulutuksessa.