Siirry sisältöön

97 hakutulosta

Mikäli järjestelmään haluaa myös sähkön varastoinnin mahdollistavan akuston, on varauduttava selvästi isompaan, jopa tuplainvestointiin, Kettunen sanoo. Kampanjatarjoukset ovat omakotitaloon soveltuvia noin 5 kilowatin järjestelmiä ja taloyhtiöille noin 20 kilowatin järjestelmiä.
Uusiutuvan energian käytön lisääminen ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen kunnan omistamissa kohteissa on mahdollista muun muassa asentamalla lämpöpumppuja muutamiin sähkö- ja öljylämmityskohteisiin sekä lisäämällä edelleen aurinkoenergian käyttöä.
Sen sijaan sähköllä tai lämpöpumpulla lämpiävässä omakotitalossa omalla pientuotannolla voi kannattavasti korvata noin viidenneksen sähkön vuosikulutuksesta. – Soveltuvuus tutkitaan tarkoista tunti- ja päiväkohtaisista kulutustiedoista. Näitä tietoja ei ole muualla kuin sähköyhtiössä ja tietoihin pääsee käsiksi vain sähkösopimuksen solmija eli asiakas itse.
Hiilen käyttäminen sähkön tai lämmön tuotannon polttoaineena on Suomessa kielletty vapusta 2029 alkaen. – Investointituki kannustaa hallitusohjelman mukaista nopeutettua siirtymää pois kivihiilen energiakäytöstä ja edistää energiantuotannon hiilineutraalisuuden tavoitetta, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä .
. – Lapset ja nuoret saa helposti kiinnostumaan energiasta pohtimalla heidän kanssaan, mikä kaikki omassa elämässä olisi mahdotonta ilman sähköä ja energiaa. Yksikään tietokonepeli tai sosiaalisen median keskustelukanava ei pyöri ilman sähköä. Teemaviikon jälkeen kouluissa harjoitellaan konkreettisia energiansäästötekoja.
Talven pakkasilla sulanapitolämmitykset kannattaa sulkea kalliin sähkön aikana, mikäli vain mahdollista, ja muutenkin kiinnittää huomiota niiden käyttöaikoihin”, kertoo johtaja Juhani Hyvärinen Talotekninen teollisuus ja kauppa Talteka ry:stä. Vinkit kattaviin rakennusautomaation tarkastuksiin: Käy koko kiinteistö kerralla läpi, ei vain yksittäisiä laitteita.
Ennemmin tai myöhemmin taajaan vaihteleva sähkön tuotantotilanne uudistaa hinnoittelumalleja ja heiluttelee nopeastikin sähkön kuluttajahintaa. – Pientaloissa on jo valmiina ohjaavaa tekniikkaa, mutta onko se kunnossa ja käytössä? Kuluttajat tarvitsevat tietoja ja taitoja, jotta he voivat tarkoituksenmukaisesti käyttää kodin olosuhteita ja energiankulutusta säätelevää teknologiaa.
Puun polton ennakoidaan lisääntyvän merkittävästi tulevana talvena ostoenergian hinnan nousun sekä sähkön säästön vuoksi. Ympäristöministeriö on mukana lokakuussa käynnistyneessä Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen.
Valtaosa säästyneestä energiasta on lämpöä ja polttoaineita (81 %), loput sähköä (19 %). Keskisuuressa teollisuudessa ja palvelualoilla sähkön osuus säästöstä on merkittävästi suurempi. Toteutettujen energiatehokkuustoimien ansiosta liittyneiden vuosittaiset energiakustannukset vuoden 2021 lopussa olivat arviolta yhteensä yli 430 miljoonaa euroa pienemmät kuin ilman näitä toimia.
Uunin kuumennus vie noin kaksi kertaa niin paljon sähköä kuin sen pitäminen lämpimänä. Älä käytä uunia huippukulutustuntien aikana – siis arkisin aamulla ja klo 16–20 välisenä aikana.