Siirry sisältöön

181 hakutulosta

Hallitus valmistelee kiireellisesti myös joustoon ja säästöön kannustavan sähkön hintakaton alkuvuonna 2023. Hallitus valmistelee maataloudelle erillisen tuen helpottamaan muun muassa kohonneita sähkökustannuksia. Koolle kutsutaan keskustelu sidosryhmien kanssa erityisesti pk-yritysten tukemisen selvittämiseksi. Palaa otsikoihin
Lisää uusiutuvaa energiaa kiinteistöihin Kiinteistökohtainen lämmitys kattaa suurimman osan Lohjan kaupungin rakennuskannasta ja siinä käytetään yhä öljyä ja sähköä. Kuntakatselmoinnissa kartoitettiin merkittävimpiä uusiutuvien energialähteiden lisäämismahdollisuuksia kiinteistöjen lämmityksessä.
Näitä lukuja voidaan käyttää pohjana, jos tuotantoyksikölle laaditaan energiatehokkuusindeksi sekä lämmölle että sähkölle. Laskelman yksityiskohtaiset perusteet määritellään kohteissa erikseen välivarastoinnin ym. tekijöiden oikeaksi huomioonottamiseksi ja vertailtavuuden takaamiseksi.
Lisäksi vuoteen 2030 mennessä työmailla käytettävistä työkoneista ja työmaiden kuljetuksista vähintään 50 prosenttia toimii sähköllä, biokaasulla tai vedyllä. Sopimuksen mukaisiin työmaiden päästöihin luetaan työkoneiden, sähkön, lämmityksen ja vaiheittain kuljetusten päästöt.
Myös valtiovallan tukitoimia tarvitaan ja ne on kohdistettava oikein tässä tilanteessa, jossa Venäjältä tuotavasta maakaasusta, öljystä ja sähköstä halutaan eroon. Tilanteella on vaikutusta myös metsäjakeiden tuontiin Suomessa, joka vähentää puuperäisten jakeiden käyttöä kotimaisessa energiantuotannossa.
Kaikissa kokoluokissa pyydettiin tarjouksia bensaja dieselkäyttöisten autojen lisäksi myös bioetanoli-, maakaasu-, sähkö- ja hybridiautoista. Ajotapakoulutuksia suositellaan Kestävien hankintojen periaatepäätöksen mukaisesti kaikille valtionhallinnon autonkäyttäjille. Tästä johtuen puitejärjestelyyn kilpailutettiin omana osa-alueena myös taloudellisen ajon koulutus.
Moderneissa energiatehokkaissa rakennuksissa kiinteistötekniikka käyttää yhä enemmän sähköä. Sen lisäksi muiden sähkölaitteiden ja koneiden määrä kasvaa. Monessa kunnassa valaistusta on viime vuosina vaihdettu energiaa säästäviin ratkaisuihin. Samaan aikaan valaistuksen määrää ja valaistustehoa on lisätty monessa kohteessa.
Päiväsähköä kWh/v Yösähköä kWh/v (Yösähkön osuus erikseen, jos kohteessa on yösähköliittymä) Asukasluku Energiatiedot ovat vuodelta Kohteen nykyinen lämmönjakojärjestelmä:  Lattialämmitys  Patterilämmitysverkko Menoveden maksimilämpötila °C Menoveden maksimilämpötila °C Paluuveden maksimilämpötila °C Kohteen nykyinen lämmöntuottojärjestelmä Lämmityskattilan teho ja tyyppi (pelkkä sähkö
Vesivoimalaitoksissa tavoitteena on hyödyntää käytettävissä oleva vesienergia mahdollisimman tehokkaasti ja oikea-aikaisesti sähkön tuotannossa. Katselmusmalli on tarkoitettu yhdyskuntien ja teollisuuden sähköä tuottavien polttoainetta käyttävien voimalaitosten sekä vesivoimalaitosten energiakatselmuksen toteuttamiseksi.