Siirry sisältöön

Muut tiedotteet 2024


6.11.2024 10.00

YM: Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen on tarkoitus aloittaa maaliskuussa 2025

Ympäristöministeriö haluaa varmistaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) lakisääteisten tehtävien hallitun siirtymän ympäristöministeriön yhteyteen perustettavaan Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukseen. Alkuperäistä aikataulua lykätään kahdella kuukaudella, millä varmistetaan, että kaikki maksatukset ja muut ARAn tuottamat palvelut voidaan hoitaa riskittömästi ja keskeytyksettä.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksesta on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi viikolla. Ympäristöministeriö esittää, että laki astuisi voimaan ja uusi keskus aloittaisi 1.3.2025. Aikataulumuutoksella varmistetaan, että muun muassa välttämättömät tietojärjestelmiä koskevat muutokset voidaan tehdä ennen uuden keskuksen perustamista.

Lisäksi ympäristöministeriö haluaa taata henkilöstön sujuvan siirtymisen uuteen keskukseen. Muutoksen toteuttaminen henkilöstö- ja taloushallinnon järjestelmiinja palkanmaksun hoitaminen virkaehtosopimusten mukaisesti onnistuu varmemmin uudella aikataululla. Lisäksi keskuksen johtajan valintaprosessi pystytään käynnistämään ennen keskuksen aloittamista.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi 24.6.2024, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tehtävät siirretään ympäristöministeriöön ja ARA erillisenä virastona lakkautetaan. Linjaus on valmisteltu valtiosihteeri Mika Nykäsen johtamassa valtion tukeman asuntotuotannon kehittämisen työryhmässä. Ympäristöministeriöön perustettavan Valtion asuntorakentamisen keskuksen on määrä huolehtia jatkossa ARAlta siirtyvistä tehtävistä.

Lisätietoja:
ympäristöministeriö
lainsäädäntöjohtaja Johanna Korpi
etunimi.sukunimi@gov.fi
puh. 029 525 0278

ympäristöministeriö
henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Sederholm
etunimi.sukunimi@gov.fi
puh. 029 525 0113



Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 6.11.2024