Siirry sisältöön

Muut tiedotteet 2023


8.11.2023 12.00

EIP: Euroopan investointipankki tarjoaa ELENA-avustuksia rakentamisen ja kaupunkiliikenteen kestäviin energiaratkaisuihin

Suomessa ELENA-avustukset sopivat mainiosti allianssihankkeille, neuvoo asiantuntija.

Euroopan Investointipankki (EIP) kertoi tiistaina 7.11.2023 Helsingissä ELENA-avustuksista (European Local Energy Assistance). Tapahtuma kuuluu EIP:n Euroopan laajuiseen kiertueeseen.

ELENA-avustukset on tarkoitettu kestävien energiahankkeiden – energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyvien investointien – valmisteluun ja toteuttamiseen rakentamisen ja innovatiivisen kaupunkiliikenteen sektoreilla. Niillä voi kattaa markkinatutkimuksien, liiketoimintasuunnitelmien, energiakatselmuksien sekä energiaprojektien loppuun saattamiseksi tarvittavien sopimuksien kustannuksia. ELENA-avustukset on tarkoitettu yli 30 miljoonan euron hankkeille.

– Suomen kokoisessa maassa voi olla haastavaa saada niin suurta hanketta liikkeelle yksin. Siksi allianssihankkeet, joita osataan tehdä Suomessa hyvin, sopivat ELENA-hakemuksiin. Eikä idean tarvitse olla aivan valmis, kun Euroopan investointipankin toimisto voi antaa siihen hyviä neuvoja. Kannustan olemaan yhteydessä sinne, kiinteistöjen energiatehokkuuden ja rahoituksen asiantuntija Kirsi-Maaria Forssell Motivasta toteaa.

Infopäivän aikana kuultiin paikallisia esityksiä sekä käytiin käytännönläheisiä keskusteluja ja kahdenvälisiä tapaamisia EIP:n edustajien kanssa. Tilaisuudessa puhuivat muun muassa Euroopan investointipankin varapääjohtaja Thomas Östros sekä EIP:n Helsingin-toimiston päällikkö Jaani Pietikäinen.

– Näissä tapahtumissa saa tärkeää tietoa ELENA-avustuksista sekä keskustellaan käynnissä olevista hankkeista. Osallistujat verkostoituvat sellaisten julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa, jotka aikovat toteuttaa hankkeita energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden alalla, Jaani Pietikäinen kertoo.

ELENA-ohjelma on käynnistetty vuonna 2009 auttamaan jäsenvaltioita saavuttamaan vuoden 2030 ilmastotavoitteensa, joissa energiatehokkuus on etusijalla. Se auttaa julkisia ja yksityisiä tahoja toteuttamaan energiatehokkuus-, uusiutuvan energian ja kestävän liikenteen hankkeita, mikä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Avustuksia ja rahoitusta voi hakea kestäviin hankkeisiin seuraavilla avainalueilla: rakennukset (julkinen ja asuinrakentaminen), kaupunkien infrastruktuuri (katuvalaistus, kaukolämpö) sekä joukkoliikenne. Vuosina 2014–2020 tämä tuki on myönnetty Horisontti 2020 -ohjelmasta, ja se jatkuu nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen (2021–2027) aikana InvestEU-ohjelman puitteissa.

ELENA-avustuksen infopäivä 7.11.2023, esitykset:

ELENA-avustuksen infopäivä 7.11.2023

Lisätietoja:
Euroopan Investointipankki
Euroopan investointipankin Helsingin toimiston päällikkö Jaani Pietikäinen
j.pietikainen@eib.org

Lue lisää ELENA-avustuksista (englanniksi):
ELENA – European Local ENergy Assistance


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 23.1.2024