Siirry sisältöön

Muut tiedotteet 2022


20.12.2022 16.00

YM: Suosittu asuinrakennusten energia-avustus jatkuu ensi vuonna, tukea tarjolla lähes 100 miljoonaa euroa

Valtioneuvosto antoi tänään asetuksen asuinrakennusten energia-avustusten jatkamisesta vuonna 2023. Asuinrakennusten energiatehokkuutta parantavia korjaushankkeita voidaan ensi vuonna avustaa yhteensä 98,67 miljoonalla eurolla. Avustuksen ehdot säilyvät ennallaan.

”Energiatehokkaista rakennuksista hyötyvät kaikki. Energiakorjausten myötä säästetään energiaa ja rahaa, ja samalla myös asumisen päästöt pienenevät. Jokainen energiatehokkaaksi remontoitu rakennus tekee Suomesta myös energiaitsenäisemmän. Olen tyytyväinen, että suosittu avustus jatkuu myös ensi vuonna”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.

Vuodesta 2020 lähtien tarjolla ollutta avustusta on myönnetty tähän mennessä yhteensä 145 miljoonaa euroa. Yhteensä hakemuksia on tullut reilut 4 200 kappaletta. Valtaosa, 135 miljoonaa euroa, avustuksesta on myönnetty asuntoyhtiöille ja ARA-yhteisöille. Avustus on vauhdittanut erityisesti öljylämmityksestä luopumista, lämpöpumppujen ja lämmöntalteenottojärjestelmien asentamista, ikkunaremontteja ja vedensäästötoimia.

Energiakorjauksilla asuinrakennuksen energiankulutusta ja päästöjä voidaan leikata huomattavasti

Avustuksella aikaansaatua energiansäästöä ja päästövähenemää on arvioitu heinäkuun 2021 loppuun mennessä tehdyistä korjauksista. Vaikutusarvioinnin mukaan 60 prosentissa korjauksista vähennettiin rakennusten primäärienergiankulutusta 30‒60 prosenttia ja 40 prosentissa yli 60 prosenttia. Hankkeissa, joissa luovuttiin kiinteistökohtaisesta öljylämmityksestä rakenteellisten parannusten lisäksi, päästöt vähenivät pientaloissa 90 prosenttia ja kerrostaloissa 85 prosenttia.

Arvion mukaan avustukseen käytetyllä miljoonalla eurolla saavutetaan 25 vuoden aikana yhteensä 235 gigawattitunnin säästö lämmitysenergiankulutuksessa ja 80 kilotonnin leikkaus ilmastopäästöissä. 25 vuotta on teknisten järjestelmien yleinen käyttöikä, kun taas julkisivujen lämmönerityksen, ikkunoiden ja ulko-ovien käyttöikä voi olla yli 50 vuotta.

Avustusta monenlaisiin ratkaisuihin, ehtona energiatehokkuuden huomattava parantuminen

Energia-avustuksia voivat hakea kerros- ja rivitaloyhtiöt, valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja omistavat yhteisöt, joille myönnetään perusparannuskorkotukilainaa sekä omakoti-, pari- ja ketjutalojen omistajat. Avustusta voi saada kaikenikäisiin rakennuksiin, jopa tuhansia euroja asuntoa kohden.

Avustusta voidaan myöntää monenlaisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin ja toimiin, esimerkiksi lämmitystaparemontteihin, lämmöntalteenottojärjestelmiin, kiinteistöautomaatioon, julkisivujen ja yläpohjan lämmöneristykseen, ylilämpenemistä estävään aurinkosuojaukseen, vettä säästäviin toimenpiteisiin sekä järjestelmien säätöön.

Avustuksen saamisen ehtona on, että korjaushanke parantaa koko rakennuksen energiatehokkuutta vähintään asetuksessa mainitun määrän, mikä on rakennusluokasta riippuen 20 % tai 30 % enemmän kuin korjaamista koskevat säädökset yleensä edellyttäisivät. Monesti tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta rakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi.

Energiatehokkuuden parantuminen todennetaan energiatodistuksella
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää avustukset. Avustuspäätöstä varten ARAan tulee toimittaa asiantuntijan laatima kustannusarvio tehtävistä korjaustoimenpiteistä sekä laskelmat rakennuksen energiatehokkuutta kuvaavasta E-luvusta rakentamisvuodelta ja korjaustoimien jälkeen. Maksatusta haettaessa energiatodistuksella todennetaan, että rakennuksen energiatehokkuus on parantunut riittävästi.

ARA katsoo hankekohtaisesti, mikä osa korjaustyön kustannuksista käy avustettavaksi. Hyväksyttyihin kustannuksiin lasketaan mukaan 1.10.2019 jälkeen syntyneet suunnittelukustannukset sekä hakemuksen jättämisen jälkeen muodostuneet työ- ja rakennuskustannukset arvonlisäveroineen.

Lisätietoja ja neuvontaa avustuksen hakijoille:
•    
•    
•    Asiaa energiasta – kuluttajien energianeuvonta (motiva.fi – lämmitysremontin toteuttaminen ja tekniset ratkaisut)

Lisätietoja medialle:
Valtioneuvoston asetus asuinrakennusten energia-avustuksista:
ympäristöministeriö
rakennusneuvos Jyrki Kauppinen
puh. 0295 250 122
jyrki.kauppinen@gov.fi

Ministerin haastattelupyynnöt:
ympäristöministeriö
ministerin erityisavustaja Heikki Isotalo
puh. 040 861 7204
heikki.isotalo@gov.fi

Avustus ja sen myöntäminen:
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
ryhmäpäällikkö Sami Turunen
puh. 029 525 0803
sami.turunen@ara.fi

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
ylitarkastaja Kari Lappalainen
puh. 029 525 0801
kari.lappalainen@ara.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 4.5.2023