Muut tiedotteet 2022
YM ja Pirkanmaan ELY: Öljylämmityksen vaihtamiseen ryhdytään myöntämään nyt EU-rahaa – kaukolämmön osalta hakemusten vastaanotto päättyy
Avustusten myöntäminen öljylämmityksen vaihtajille jatkuu ELY-keskuksessa nyt EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU). Öljylämmityksen vaihtajille on varattu EU-rahaa 65 miljoonaa euroa, mikä riittää noin 15 000 kotitaloudelle. Jonossa on valmiiksi lähes 10 000 hakemusta. EU:n määrärahoja ei voida myöntää kaukolämpöön, joten öljylämmityksestä kaukolämpöön vaihtavien avustushakemuksia ei voida ottaa vastaan kuluvan helmikuun jälkeen.
Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavan avustuksen päätöksenteossa oli vuoden alussa lähes kahden kuukauden tauko. Kansalliset määrärahat oli sidottu myönnettyihin avustuksiin, eivätkä Euroopan unionin elpymisvälineestä tulevat määrärahat olleet vielä käytössä. Nyt avustusten myöntämistä voidaan jatkaa.”On tärkeää, että tuemme ihmisiä muutoksessa kohti hiilineutraalia hyvinvointivaltiota. Avustus öljylämmityksen vaihtamiseksi kestävämpään lämmitysmuotoon on saavuttanut suuren suosion ja on hienoa, että sen myöntämistä voidaan edelleen jatkaa. Yhtenä vaihtoehtona kannattaa muistaa myös vuoden alusta voimaan tullut kotitalousvähennyksen korotus öljylämmityksestä luopujille. Nyt on hyvä hetki vaihtaa vähähiiliseen lämmitykseen”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari.
Kaukolämpö ei täytä elpymisvälineen tiukkoja ympäristövaatimuksia – tulleisiin kaukolämpöhakemuksiin pyritään myöntämään kansallista rahaa
Elpymisvälineen avustuksissa on sovellettava niin kutsuttua ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta (DNSH, Do No Significant Harm), minkä vuoksi Euroopan unionin elpymisvälineen määrärahoja ei voida myöntää kotitalouksille, jotka vaihtavat öljylämmityksen kaukolämpöön. Kaukolämpöhankkeet eivät täytä elpymisvälineen ehtoja, koska kaukolämmön tuotannossa voidaan ainakin ajoittain käyttää fossiilisia polttoaineita.Kansallisen määrärahan arvioidaan riittävän helmikuun loppuun mennessä saapuneille kaukolämpöhakemuksille.
”Tähän mennessä tulleissa hakemuksissa noin 10 prosenttia avustuksen hakijoista on vaihtamassa kaukolämpöön. Suosituimpia lämmitysmuotoja hakemuksissa ovat ilma-vesilämpöpumput sekä maalämpö”, kertoo ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.
Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee koko maan avustushakemukset.
Suosittua avustusta hakenut jo 19 000 kotitaloutta – takana yli 7 000 toteutunutta remonttia
Avustushakemusten käsittelyaika on suuresta hakemusmäärästä ja määrärahojen ajoittaisesta loppumisesta johtuen tällä hetkellä noin 12 kuukautta. Hakemuksia on kuitenkin esikäsitelty tauon aikana, joten päätösten tekeminen etenee ripeästi nyt kun uudet määrärahat vapautuvat käyttöön.ELY-keskuksen avustusta on hakenut tähän mennessä yli 19 000 pientalon omistajaa. Avustusta on myönnetty noin 9 400 suomalaiselle kotitaloudelle, joista yli 7 000 on jo toteuttanut remontin ja saanut maksun. Ajantasainen hakemus- ja käsittelytilanne on nähtävillä ELY-keskuksen avustussivuilla.
Lue lisää:
Avustuksen ehdot ja hakeminen:
Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi (ely-keskus.fi)
Toimenpideohjelma ja kaikki avustukset kootusti:
(ym.fi)
Tekniset ratkaisut:
Öljy- tai maakaasulämmityksen vaihtajalle (motiva.fi)
Asiakaspalvelu ja neuvonta
Avustuksen ehdot ja hakeminen: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu (ely-keskus.fi)Tekniset ratkaisut: Asiaa energiasta – kuluttajien energianeuvonta (motiva.fi)
Lisätietoja medialle
Öljylämmityksestä luopuminen:ympäristöministeriö
rakennusneuvos Pekka Kalliomäki
puh. 0295 250 114
pekka.kalliomaki@ym.fi
Avustus:
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä
puh. 0295 036 324
vesa-pekka.heikkila@ely-keskus.fi