Tiedotteet 2023
MMM ja Motiva: Selvitys: Julkisten elintarvikehankintojen kotimaisuusaste korkea – kasvisruuan tarjonta lisääntynyt
Maa- ja metsätalousministeriö seuraa, kuinka julkisten ruokapalveluiden tuottamien aterioiden kotimaisuusaste, vastuullisuus ja ravitsemuslaatu kehittyvät. Tuoreesta kyselystä selviää, että vastuullisuus huomioidaan ruokahankinnoissa monin tavoin ja lihan, maitotuotteiden ja kananmunien kotimaisuusasteen arvioidaan olevan yli 90 %.
Kyselyyn saatiin vastauksia yli kahdeksaltakymmeneltä julkisia ruokapalveluita tarjoavalta tai elintarvikehankintoja tekevältä organisaatiolta.– Kyselyyn vastattiin kattavasti kaikista maakunnista, joten maantieteellinen otos oli edustava, asiantuntija Suvi Salmela Motivasta toteaa ja jatkaa, että pieni otoskoko ei kuitenkaan salli yleistysten tekemistä.
Vastuullisuus huomioidaan hankinnoissa monin tavoin
Monen kunnan ja valtionorganisaation strategisiin tavoitteisiin on kirjattu vastuulliset elintarvike- tai ruokapalveluhankinnat. Yli puolet vastaajista kertoi, että hankinnoille on asetettu ekologiseen kestävyyteen, kuten vähähiilisyyteen tai luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tavoitteita.Suosituin keino aterioiden hiilijalanjäljen pienentämiseen on kasvisruokareseptiikan kehittäminen. Kasvisruuan tarjonta on kyselyn perusteella lisääntynyt ja sitä on useimmissa paikoissa tarjolla päivittäisenä ateriavaihtoehtona. Kasvisten, palkokasvien, kasviproteiinien, siipikarjan ja kalan käyttö on lisääntynyt ja naudanlihan tarjonta vastaavasti vähentynyt. Varsinkin kasviproteiinien, kuten papujen, herneiden, hernevalmisteiden ja linssien käyttö on lisääntynyt vuoden 2018 kyselystä merkittävästi.
– Vastaukset antavat viitteitä siitä, että julkisissa ruokapalveluissa aterioiden hiilijalanjälki olisi pienentynyt, Salmela toteaa.
Julkisissa ruokapalvelussa käytetään pääosin kotimaista lihaa, maitoa ja kananmunia
Vastuullisten hankintojen tekemisen tueksi on laadittu useita oppaita. Kyselyyn vastanneille tutuin opas oli Vastuullisten elintarvikehankintojen kriteeriopas. Vastuullisuuskriteereitä käytetään aktiivisimmin eläinperäisten tuotteiden hankintoihin.– Kun hankintakriteereiksi asetetaan eläinten hyvinvointi ja terveys tai elintarviketurvallisuus, nousevat kotimaiset elintarvikkeet korkealle, erityisasiantuntija Auli Väänänen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.
Lähes kaikki vastaajat arvioivat, että maitotuotteiden, lihojen, kananmunien ja kananmunatuotteiden kotimaisuusaste onkin yli 90 %. Kirittävää olisi vihannesten, palkokasvien ja marjojen osalta.
Lähiruokatavoitteita oli asetettu aktiivisimmin Etelä- ja Pohjois-Savossa. Läheltä hankitaan leipää, perunaa ja juureksia. Luomuruuan lisäämisen tavoitteissa oli kasvua edelliseen kyselyyn verrattuna. 40 % vastaajista kertoi, että omassa organisaatiossa sille oli asetettu tavoitteita, kun vuonna 2018 näin oli tehty 25 % vastaajaorganisaatiossa. Aktiivisimmin luomutavoitteita oli asetettu Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Luomuna hankitaan tyypillisimmin maitotuotteita ja viljatuotteita, kuten leipiä, hiutaleita ja viljoja.
Syys-lokakuussa 2022 teetetyllä kyselyllä haluttiin selvittää, kuinka vastuullisia elintarvikehankintoja ja ruokapalveluita koskevat tavoitteet ovat jalkautuneet kilpailutusten laatuvaatimuksiin ja miten julkisissa ruokapalveluissa tarjotun ruuan kotimaisuusaste on kehittynyt. Vastaava edellinen kysely toteutettiin vuonna 2018.
Kyselyn tuloskoosteeseen voit tutustua maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla:
Julkiset ruokahankinnat (MMM)
Lisätietoa selvityksestä:
maa- ja metsätalousministeriö
erityisasiantuntija Auli Väänänen
puh. 050 472 1312
auli.vaananen@gov.fi
Motiva Oy
asiantuntija Suvi Salmela
puh. 0400 960 128
suvi.salmela@motiva.fi