A-Ö Hakemisto
Asiasana - "Motiva Oy"
Luokituksella "Motiva Oy" tuloksia löytyi: 7 kpl
Olemme julkaisseet tuoreen yritysvastuuraporttimme vuodelta 2020. Valtion kestävän kehityksen yhtiönä kaiken toimintamme tarkoitus on nopeuttaa siirtymistä kestävään yhteiskuntaan ja elämäntapaan. Yritysvastuuraporttimme sisältää paitsi keskeiset taloudelliset tunnusluvut ja omat kestävän kehityksen tavoitteemme myös laajan esittelyn yhteiskunnallisesti vaikuttavista hankkeistamme. Tänä vuonna esittelemme tarkemmin myös Ympäristömerkintä Suomi Oy:n toimintaa.
Olemme julkaisseet yritysvastuuraporttimme vuodelta 2021. Valtion kestävän kehityksen yhtiönä kaiken toimintamme tarkoitus on nopeuttaa siirtymistä kestävään yhteiskuntaan ja elämäntapaan. Yritysvastuuraporttimme sisältää paitsi keskeiset taloudelliset tunnusluvut ja omat kestävän kehityksen tavoitteemme myös laajan esittelyn yhteiskunnallisesti vaikuttavista hankkeistamme, joita olemme toteuttaneet yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Motivan hallituksessa ovat aloittaneet uusina jäseninä Managing Partner Veera Sylvius, Voland Partners Oy:stä ja neuvotteleva virkamies Katariina Sillander Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta.
Motiva Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Vesa Silfver jättää tehtävänsä. Motivan hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi 2.5.2023 alkaen VTM Elina Moision.
Motiva Oy:n toimitusjohtaja Elina Moisio ja Ukrainan valtion energiatehokkuus- ja energiansäästöviraston (SAEE) päällikkö Hanna Zamazieieva allekirjoittivat 30.11.2023 muistion osapuolten välisestä yhteistyöstä energiatehokkuuden alalla.