Ajankohtaista
Ideoita, oivalluksia ja onnistumisia – alueellinen ilmastotyö näkyväksi työkirjan avulla
Alueilla on tehty kunnianhimoista ilmastoyhteistyötä jo pitkään. Nyt alueiden näkökulmia, oivalluksia ja kehitystarpeita on koottu yhteen ELY-keskusten valtakunnallisen ilmastoyksikön ja Motivan toteuttamassa kiertueessa. Tuloksena syntyy alueellisen ilmastoyhteistyön työkirja, joka julkaistaan 23.4.2025.
Miksi tämä on ajankohtaista juuri nyt?
Ilmastotyön haasteet ja mahdollisuudet vaihtelevat alueittain. Siksi on tärkeää, että hyvät käytännöt ja alueiden ääni pääsevät kuuluviin – ja että valtionhallinto ymmärtää, mitä tukea tarvitaan paikallisesti.Ilmastotyö on monilla alueilla jo vakiintunut osaksi eri toimijoiden arkea. Esimerkiksi Maakuntien liiton, ELY-keskusten ja kuntien ilmastoasiantuntijat ovat rakentaneet verkostoja ja poikkihallinnollista koordinointia, jotta kunnianhimoisia ilmastotavoitteita on saatu eteenpäin. Alueellisia ilmastotiekarttoja laatimassa on ollut mukana laajasti alueiden eri toimijoita, ja esimerkiksi hankeyhteistyöllä on saatu konkreettisia edistysaskelia ilmastotoimissa.
Vuoden 2024 aikana ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö toteutti kiertueen kaikille Suomen alueille tavoitteenaan muodostaa kokonaiskuvaa siitä, miltä alueiden ilmastoyhteistyö näyttää erityisesti maankäyttösektorin ilmastotoimien ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta. Tarkoituksena oli kuunnella ja ymmärtää, mitä alueilla tapahtuu ja tarvitaan. Samalla haluttiin tarjota tilaa kohtaamisille ja keskusteluille.
Koosteena kiertueesta syntyy alueellisen ilmastoyhteistyön työkirja, joka kokoaa yhteen havaintoja ja oivalluksia keskusteluista. Tämä ei ole vain opas, vaan käytännön työkalu arjen ilmastotyön tueksi.
Yhteisiä havaintoja ja jaettuja kipukohtia
Vaikka kiertueen tilaisuuksissa teemat ja painotukset vaihtelivat hieman, toistuivat monilla alueilla keskusteluissa samankaltaiset teemat. Osallistujat nostivat esiin erityisesti yhteistyön ja verkostojen tärkeyden sekä ilmastotyön onnistumisen edellytyksiä. Samankaltaiset kipukohdat nousivat esiin useilla paikkakunnilla.Keskusteluista nousseita havaintoja:
- Verkostot ovat tärkeitä, koska kukaan ei voi ilmastotyössä tietää kaikesta kaikkea. Yhteistyö mahdollistaa suunnan hakemisen, ristiriitojen sovittamisen ja luottamuksen rakentamisen.
- Ilmastotyöhön tarvitaan kaikkia. Haasteena on, miten jokainen toimija tunnistaa oman roolinsa ja vaikutusmahdollisuutensa ilmastotoimissa.
- Tutkitun tiedon jalkauttaminen käytäntöön on ilmastotyön perusta. Erityisesti maankäyttösektorilla se on vaativa kokonaisuus, sillä uusi tieto päivittyy jatkuvasti ja vaikutukset ulottuvat laajasti, esimerkiksi luontoon ja hiilinieluihin.
Työkirja julkaistaan 23.4.2025
Työkirjan julkaistaan maksuttomassa verkkotilaisuudessa 23.4.2025. Tilaisuudessa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja ilmastotyön kehityksestä Suomessa ja jaetaan testattuja työkaluja ja toimintamalleja käytännön työn tueksi. Lisäksi osallistujilla on mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muiden alueellisen ilmastotyön tekijöiden kanssa ja saada vinkkejä siitä, miten työkirjaa voi hyödyntää omassa työssä.Ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät Motivan tapahtumasivulta:
Ilmastoyhteistyön parhaat ideat – ota talteen ja vie käytäntöön (motiva.fi)
Yhdessä eteenpäin
Toivomme, että työkirja toimii kutsuna jakaa onnistumisia ja keskustella siitä, miten alueellista ilmastoyhteistyötä voidaan kehittää edelleen – myös uusien haasteiden, kuten maankäyttösektorin päästövähennysten ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen edessä.Alueiden ilmastotyöllä on jo vahva pohja. Rakennetaan sen päälle yhdessä uutta!
Haluatko jakaa oman onnistumisesi?
Voit halutessasi kertoa meille hyvästä käytännöstä tai toimivasta yhteistyömuodosta omalta alueeltasi. Lyhyeen kyselyyn voit vastata tästä: Webropol-kysely alueellisista esimerkeistä.
Lisätietoja
Motiva Oy
johtava asiantuntija Tiia Merenheimo
tiia.merenheimo@motiva.fi
Pohjois-Pohjanmaan ELY
johtava ilmastoasiantuntija Pilvi-Elina Kupias
pilvi-elina.kupias@ely-keskus.fi