Siirry sisältöön

5 hakutulosta

Ladattavaa hybridiautoa käsitellään omalla alasivullaan: Ladattava hybridiauto
Myös kiinnostus sähköautoiluun on selvästi kasvanut edellisistä vuosista ja entistä useammalla on jo sähkö- tai hybridiauto käytössä. Kotona ladattavan sähkö- tai hybridiauton omisti vastaajista 8 prosenttia. ”Muutostrendi aiempiin tuloksiin viiden viime vuoden aikana on selvä.
Ladattavissa hybridiautoissa akusto on pienempi, sillä niissä on sähkömoottorin lisäksi polttomoottori. Sähköautoilun lisääntyessä saadaan älykkäällä sähköverkolla huomattavia hyötyjä; sähköverkko voi antaa autolle virran lisäksi tiedon siitä, milloin on sopivin hetki ladata. Tämä voi tehostaa uusiutuvan energian käyttämistä omaan tarpeeseen.
Viime vuosina polttokennoauto näyttää kuitenkin jääneen taka-alalle täyssähköautoon ja ladattavaan hybridiautoon verrattuna. Suomen kansalliseen energia- ja ilmastostrategiaan kirjattu 250 000 sähköauton tavoite sisältää myös polttokennoautot, mutta niiden yleistyminen jää nähtäväksi.
Lisäksi maininnan saa myös jotkin yksittäiset ajoneuvojen toimintaan liittyvät kysymykset, kuten esimerkiksi peräkärryn vetämiseen liittyvät rajoitteet monilla sähkö- ja hybridiautoilla. Kuva 11 Uusien käyttövoimaratkaisujen edistämisessä koettavat haasteet Avoimia kommentteja: ”Uusi tekniikka asettaa melkoisia haasteita korjausorganisaatiolle.
1