Siirry sisältöön

25 hakutulosta

KATSELMUKSEN TULOKSIA • Materiaalinkäytön säästötoimenpiteet vaikuttavat myös tuotannon energiankäyttöön • Tunnistettujen toimenpiteiden säästöpotentiaali on vuositasolla merkittävä (noin 0,5 milj. euroa vuodessa ISO 14051 MFCA-laskennan mukaan) Työpajatyöskentely sitouttaa Materiaalivirtojen tarkastelun tekivät Sauli Eerola (päävastuullinen katselmoija) Muovipoli Oy:stä ja Jukka Heiskanen
Muun muassa linjojen pesuaikojen ja tuotteiden suodatusten optimointi eivät vaadi juurikaan investointeja, mutta niiden vaikutus energiankäytön ja jätteen määrään pienenemiseen ovat nähtävissä nopeasti. Luonnollisesti optimoinnit vaativat kuitenkin merkittävän määrän seurantaa sekä henkilöstöresursseja ja näin ollen ovat kestoltaan puolesta vuodesta vuoteen.
.  Energiankäytön kustannusvaikutus selkeytyi samalla Energiakustannukset ovat merkittäviä lähes kaikissa Ympäristötuotanto-yksikön osaprosesseissa. Sankey-kaaviot havainnollistivat tehokkaasti kaikille projektiryhmäläisille kustannusten syntymisen ja kertymisen vaiheesta toiseen.
Suunnittelutyöksi eli TEM:n tuen ulkopuolelle luokitellaan työ, jossa − − − saatetaan ajan tasalle olemassa olevaa dokumentaatiota, jolla ei ole keskeistä merkitystä uusiutuvan energiankäytön lisäämistoimenpiteiden selvittämisen kannalta laaditaan toteutus- tai asennuskuvia tavoitteena on tuottaa muuta ns. tarjouspyyntö-tasoista dokumentaatiota Rajanvetona suunnittelutyöhön voidaan
Kuva 2 Esimerkki raaka-aineiden kuljetusten energiankäytön ja hiilidioksidipäästöjen esittämisestä tuotteittain 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 1000 800 600 MJ / tonni 400 CO2 kg / tonni 200 0 Raaka-aine 1Raaka-aine 2Raaka-aine 3 2.3.5 Kuljetuskaluston tekniset ominaisuudet Energiankäytössä kuvataan kuljetuskaluston, esim. autokaluston keskeiset energiankulutukseen ja päästökuormitukseen
Toimintatapojen muutosten jälkeen kannat‐ tavien energiankäyttöä tehostavien toimenpiteiden läpimenoaika lyheni puolella.  Uutta tehostamispotentiaalia löytääkseen ryhmä perusti useita osaprojekteja, jotka tuotti‐ vat jatkuvasti uusia energiantehostamisideoita. 
Seuranta Tavoite: Esittää energiankäytön seurannan merkitys sekä keinoja sen toteuttamiseksi.
Paineilma-analyysin mittaukset Paineilma-analyysin aikana tehtävien mittausten tarkoituksena on luoda kokonaiskuva ja pohja paineilmajärjestelmän energiankäytön ja energiatehokkuuden arvioimiseksi sekä mahdollistaa johtopäätösten teko toiminnan tehostamiseksi.
Energiakatselmuksessa kylmäjärjestelmät tarkastellaan yhtenä energiankäytön osatekijänä, jolloin tarkastelujen syvyystaso ja painoarvo määräytyvät kokonaisenergiankäytön ja säästömahdollisuuksien muodostaman kokonaisuuden perusteella.
Ne eivät sovellu pienille yrityksille, joilla ei ole omaa energia-alan osaamista eikä usein tietoa siitä, miten omaa energiankäyttöä voisi tehostaa. Tarvitaan käytännönläheisiä, helposti käyttöönotettavia keinoja seurata ja parantaa omaa energiankäyttöä.