Kuluttajien energianeuvonta Suomessa

Alueellinen neuvonta laajenee vuonna 2013

Kuluttajien energianeuvonnan neuvontajärjestelmän ytimen muodostaa vuonna 2013 valmistuva neuvontaportaali, maakunnallinen neuvonta varmistaa puolestaan alueellisen saavutettavuuden ja paikallistuntemuksen.

Valtakunnallisesti yhtenäisen neuvonnan kehittäminen jatkuu muun muassa neuvontaportaalin ja yhteisten menetelmien osalta. Tavoitteena on, että maksuton energianeuvonta tavoittaa suomalaiset tasapuolisesti.

Neuvonnassa hyödynnetään Motivan tuottamia aineistoja ja menetelmiä. Neuvontaportaali tulee valmistuttuaan tarjoamaan keskitetyn alustan sähköisille neuvontapalveluille ja materiaaleille. Lisäksi Motiva kehittää energianeuvontaa myös valtakunnallisten neuvontajärjestöjen kanssa.

Energianeuvonta maakunnissa

Maakuntakeskukset Uudeltamaalta Lappiin tarttuivat yhteistyömahdollisuuteen, sillä asukkaat tarvitsevat luotettavaa ja puolueetonta energiankäyttöön liittyvää tietoa ja opastusta.

Maakuntakeskukset voivat tuottaa neuvontapalvelut joko itse tai tilaamalla ne luotettavalta yhteistyökumppanilta, kuten alueella jo toimivalta energiatoimistolta. Motiva seuraa ja arvioi neuvontapalvelujen laatua sekä tarjoaa tuki- ja koulutuspalveluja neuvontakumppaneilleen.

Maakunnissa käynnistyvä energianeuvonta tuo tiedon kuluttajan lähelle. Neuvojat järjestävät info- ja koulutustilaisuuksia, osallistuvat messuille ja tapahtumiin, osa tarjoaa puhelin- ja sähköpostineuvontaa sekä tietoa omissa verkkopalveluissa ja palvelupisteissä.

Palveluja tuotetaan maakunnan omista lähtökohdista, mikä vaikuttaa palveluvalikoimaan ja sen kattavuuteen eri alueilla. Oman alueen palvelutarjonnan voi tarkistaa Motivan kuluttajaneuvonnan verkkosivulta (Energianeuvonta maakunnissa) tai suoraan maakunnan energianeuvojalta.

Suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa

Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa alueellista energianeuvontaa vuonna 2012 valtion budjettivaroista yli 400 000 eurolla. Kuntien oma rahoitusosuus on pääsääntöisesti vähintään puolet toimintasuunnitelmassa esitetystä kustannusarviosta. Tavoitteena on laajentaa rahoituspohjaa tulevina vuosina Euroopan aluekehitysrahaston turvin.

Energianeuvonnan järjestämisestä on tehty tarkka suunnitelma kuluvalle vuodelle, ja alustavat suunnitelmat yltävät vuoteen 2016 saakka.


Sivua päivitetty viimeksi 25.2.2013

Tulosta sivu