Valaistus

Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä noin kymmenen prosenttia kuluu valaistukseen. Joissain tiloissa valaistuksen energiankulutuksen osuus voi olla huomattavasti tätä suurempi. Esimerkiksi koulurakennuksen valaisemiseen kuluu tyypillisesti viidennes ja sairaalan jopa kolmasosa sähkönkulutuksesta, koska valoja tarvitaan ympäri vuorokauden.

Valaistuksen energiankulutus riippuu monesta seikasta – lampuista, valaisimista, valaisimien sijoittelusta ja ohjaustekniikasta. Hyödyksi saatavan valon määrään vaikuttaa myös huonepintojen ja valaisimien likaantuminen ja kuluminen.

Hyvän valaistuksen tunnusmerkkejä ovat:
  • ympäristöystävällisyys;
  • energiatehokkuus; ja
  • muunneltavuus tilojen käyttötarkoituksen muuttuessa.

Valaistusstandardit ja viranomaismääräykset luovat perustan minimivaatimuksille. Keskeisiä ovat työpaikkojen ja turvavalaistuksen standardit. Myös urheilutilojen valoille on omat norminsa.

Valojen käyttö vain silloin kun niitä tarvitaan on tärkeimpiä yksittäisiä seikkoja valaistuksen energiankulutuksen vähentämisessä. Tämäkin voidaan nykyään hoitaa automaattisesti kehittyneen ohjaustekniikan avulla. Yhtä tärkeää on opastaa käyttäjiä toimimaan oikein.

Valaistuksen energiankulutuksen vähentäminen ei tarkoita valon määrästä tai laadusta tinkimistä. Uudella tekniikalla voidaan valaistuksen määrää ja laatua jopa parantaa, ja silti säästää käyttökustannuksissa.


Sivua päivitetty viimeksi 1.12.2016

Tulosta sivu

Muualla verkossa

Lisää tietoa valaistuksesta: www.valaistustieto.fi
Lisää tietoa lampuista: www.lampputieto.fi