Muut tiedotteet 2011

13.1.2011 12.00

Vattenfall: Horilat voittivat Vattenfallin Vuoden Energiaperhe -kisan

Asiantuntijaraati valitsi hämeenlinnalaisen Horilan perheen vuoden kestäneen energiansäästökilpailun voittajaksi.

Horilat kunnostautuivat kirjoittamalla aktiivisimmin omaa blogiaan, ja näin perhe vei viestiä eteenpäin sekä innosti myös muita talouksia tehostamaan energiankäyttöä ja säästämään sähköä.

Voittajan valitseminen oli raadille vaativa tehtävä, koska kaikki kolme kisaan osallistunutta perhettä saavuttivat moninkertaisesti heille asetetun viiden prosentin säästötavoitteen ja onnistuivat pienentämään energiankulutustaan keskimäärin 20 prosenttia. Vattenfallin Vuoden Energiaperhe -tittelistä kisasivat Reimanin perhe Akaasta, Horilan perhe Hämeenlinnasta sekä Mari Rintala Nokialta.

Kilpailun tarkoituksena oli näyttää, miten sekä energiankulutusta että sähkölaskua saadaan pienennettyä ilman, että arki kärsii.

– Jo ennestään energiatehokkaasti eläneiden kilpailijoiden koteihin asennettiin kulutusmittarit, joilla kulutusta voitiin seurata reaaliaikaisesti kisan nettisivuilla. Kisasivuilla oli vuoden mittaan paljon kävijöitä, ja kilpailijoihin on ollut helppo samaistua. Uskon ja toivon, että joku muukin on saanut tästä kipinän tarkastella omaa energiankäyttöään, sanoo kilpailijoita vuoden mittaan opastanut energia-asiantuntija Airi Laakkonen Vattenfallilta.

Voittajaksi arjen pienillä muutoksilla

Kisan voittaneen nelihenkisen Horilan perheen epävirallisena tavoitteena oli, että energiansäästöstä tulisi pysyvä elämäntapa. Raatia miellytti erityisesti se, että säästö koottiin pienistä puroista. Perhe jakoi myös aktiivisesti kokemuksiaan blogissaan.

Kaukolämmitteisessä omakotitalossa asuvat Horilat säästivät energiaa muun muassa säätämällä ilmanvaihtokojeen tehoa ja sisääntuloilman lämpötilaa matalammaksi. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva Reimanin perhe puolestaan pienensi kulutustaan esimerkiksi ottamalla takan avuksi kodin lämmittämisessä. Kerrostaloasukas Mari Rintala totutteli vuoden aikana saunomaan vähemmän sekä sammuttamaan viihdelaitteet, kun ei käyttänyt niitä.

– Prosentit eivät kuitenkaan kerro kaikkea, sillä kilpailijat säästivät samalla rahaa 40 eurosta jopa 400 euroon, Airi Laakkonen iloitsee.

Lisätietoja:

Airi Laakkonen, energia-asiantuntija, Vattenfall Oy, puh. 040 7022 129

Faktaa:

– Vuoden Energiaperhe -kisan tarkoituksena on pyrkiä tehostamaan kodin energiankäyttöä. Viime vuonna kisassa oli mukana kolme erityyppistä taloutta: kerrostaloasunto, sähkölämmitteinen omakotitalo sekä kaukolämmitteinen omakotitalo. Vuonna 2010 kilpailun voitti kaukolämmitteisessä omakotitalossa asuva Horilan perhe.

– Kisan voittajan valitsi raati, johon kuuluu Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkonen (pj.), kehitysjohtaja Pentti Teponoja Rakentaja.fi:stä, kehittämispäällikkö Teija Jerkku Marttaliitosta, ekoenergiavastaava Riku Eskelinen Suomen Luonnonsuojeluliitosta sekä asiantuntija Irmeli Mikkonen Motivasta.

– Kilpailijoiden energiankulutusta pystyi seuraamaan kisan nettisivuilla reaaliaikaisesti. Sivuilla oli myös kilpailijoiden blogit, joissa he kertoivat tunnelmistaan ja kokemuksistaan.

– Kilpailu järjestetään myös tänä vuonna, jolloin kilpailijat ovat julkisuudesta tuttuja kasvoja. Kilpailijoiden nimet julkistetaan 10.2.2011 klo 10.00-11.30 Helsingissä, Lasipalatsin Palmusalissa järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.

Lisää tietoa kilpailusta:

www.vattenfall.fi/energiaperhe


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 13.1.2011

Tulosta sivu