Uutiset 2017

15.2.2017 11.00

Motiva mukana: Energy Soundscapes haastaa tieteen, taiteen ja teknologian rajoja

Maaliskuun 30. päivänä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa nähdään ensimmäistä kertaa Energy Soundscapes -kokonaistaideteos, jossa esitystekniikan tarvitsema energia syntyy lavalla, ilman verkkosähköä. Teoksen toteuttavat muusikko-säveltäjä Kimmo Pohjonen, tietokirjailija-keksijä Janne Käpylehto ja äänisuunnittelija Tuomas Norvio.

pressi_web1200 – Musiikki, ääni, liike, tanssi ja energia ovat teoksen lähtökohtana. Energialaitteiden hyödyntäminen teoksen äänimaailmaan on uusi mielenkiintoinen kokeilu, jossa musiikki ja tanssin liike saa aivan uuden yhteyden, toteaa muusikko-säveltäjä Kimmo Pohjonen.

– Olen rakentanut monimuotoisia laitteita, jotka tuottavat esiintyjien liikkeestä sekä energiaa että äänimaailmaa. Perinteisten poljettavien, sähköä tuottavien kuntopyörien lisäksi mukana on oudompiakin härveleitä, lupaa teoksen energiateknologiasta vastaava Janne Käpylehto. Äänisuunnittelija Tuomas Norvio luo laitteista myös uutta musiikkia teokseen.

Teatterikorkeakoulun Tori-tilan lavalla laitteita operoivat muun muassa tanssijat Sari Palmgren, Satu Rekola ja Johanna Ikola.

Katseet hyvään energiaan!

– Taidetta ja teknologiaa yhdistävässä luovassa teoksessa tiivistyy ajatus siitä, että energia on aina läsnä. Kuluttajina teemme jatkuvasti päätöksiä, jotka vaikuttavat energiankulutukseen ja ympäristöön. Teknologia helpottaa elämää ja tarjoaa aiempaa puhtaampia vaihtoehtoja, mutta jokaisen on tehtävä omat valintansa, muistuttaa viestintäjohtaja Kati Laakso Motivasta.

Ainutlaatuisen kulttuurielämyksen toteutuksen taustavoimat muistuttavat, että uusilla ideoilla ja kokeiluilla syntyy keskustelua ja tekoja paremman ilmaston puolesta. Sähköä voidaan tuottaa monin tavoin päästöttömästi ihmisten hyvinvointia turvaamaan. Tapahtuma myös lisää ympäristötietoisuutta taiteen tekemisessä.

Energy Soundscapes -teoksen maailmanensi-ilta toteutetaan yhteistyössä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran ja Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry:n kanssa. Tapahtumaa koordinoi Motiva Oy.

Energy Soundscapes 30.3.2017, klo 20.00

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Helsinki

Ovet avataan klo 19.30 ja suljetaan 10 minuuttia ennen alkua. Kesto noin 45 min.

Tapahtuma on maksuton.

Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/EnergySoundscapesp

banneri_facebook_event

Lisätietoja:

tuottaja Janne Käpylehto
puh. 045 359 6945

Motiva Oy
viestintäpäällikkö Leila Timonen
puh. 040 5445 992


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 22.2.2017

Tulosta sivu